Vastaus oli yksimielinen. Selvästi oli tuo nuori talonpoika hyvin rakastettu, koska hänen sanansa olivat vaikuttaneet. Viinihaarikat tyhjennettiin ja kaikki huokaisivat helpotuksesta ja tyytyväisyydestä. Mustalaiset alkoivat soittaa iloisempaa kappaletta, ja András huudahti hiljaa:
»Csillag, kaunokaiseni, missä olet?»
Kuivalta hiekkakentältä alkoi kuulua kavioiden kapsetta ja pian ilmestyi pimeästä näkyviin miellyttävä musta tamma, solakka ja suloliikkeinen. Se tuli aivan pöydän viereen, jonka ääressä talonpojat ryypiskelivät, ja löydettyään isäntänsä seisahtui se tyynesti odottamaan. Sillä ei ollut satulaa, ei jalustimia eikä suitsia, mutta Unkarin pustien talonpojat eivät käytä sellaisia välineitä. Kun he ratsastavat täyttä vauhtia noilla hiekkatasangoilla, näyttää siltä kuin mies ja hevonen olisivat kasvaneet yhteen.
András hyppäsi heti kahareisin tammansa selkään ja huudettuaan ystävilleen jäähyväiset, johon nämä vastasivat kaikuvalla »Eläköön!», katosi hän pimeään.
III
SUKUYLPEYTTÄ.
Bideskutin päärakennuksessa, talleissa, tallipihalla, puu- ja kasvitarhassa työskenneltiin kuumeisesti. Lukemattomat tallipalvelijat, ajurit, kokit ja palvelijattaret juoksentelivat sinne tänne kuin irti päässeet kanat, tehden kukin omia töitään kuumissaan, huohottaen ja innoissaan. Eikä kreivitär itsekään, tottunut kun hän oli unkarilaisen aateliston rajattomaan vieraanvaraisuuteen, voinut kokonaan tukahduttaa tuon sähköttävän innostuksen vaikutusta, joka oli saanut koko talon valtaansa. Hänen syntymäpäivänsä ja samalla myös uuden höyrymyllyn käyntiinpanopäivän kunniaksi aiottujen juhlallisuuksien valmistukset edistyivät nopeasti. Tänään vielä oli tuo suuri talo aivan tyhjä vieraista, mutta huomenna alkaisi varmaankin niiden tulo, jota sitten jatkuisi iltaan saakka.
Vaikka se kuokkavieraista tuntuikin aivan arvoitukselliselta, tiesivät kumminkin muut maakunnan asukkaat, että elokuun kahdeksaskolmatta päivä oli kreivitär Irman syntymäpäivä. Bideskut’issa oli noin kuusikymmentä vierashuonetta, ja jokainen unkarilainen aatelismies, asuipa hän sitten miten kaukana tahi lähellä hyvänsä, oli kaikkine omaisineen hyvin tervetullut sinne noiksi muutamiksi ilonpäiviksi, joiden kuluessa tilaisuutta aina vuosittain juhlittiin. Jokainen sai olla varma lämpimästä vastaanotosta, tuhlaavaisesta vieraanvaraisuudesta ja parhaimmista ja valikoiduimmista viineistä, suoraan sanoen, kaikesta, joka kuuluu Unkarin tasankojen asukkaiden perinnäistapoihin. Senvuoksi olivatkin Bideskut’in Guyri ja hänen vaimonsa, kreivitär Irma, tähän vuoden aikaan aina valmiit ottamaan vastaan vieraita. Härkiä, lampaita, karitsoita, hanhia, ankkoja ja kaikenlaista muuta siipikarjaa teurastettiin erotuksetta, valkoista leipää leivottiin, vanhimpia viinitynnyreitä avattiin, hienoimmat puvut, lakanat ja käsiliinat tuuletettiin, ja kaikki laitettiin valmiiksi noille otaksutuille sadoille vieraille, heidän lapsilleen, ajureilleen, palvelijoilleen, palvelijattarilleen ja kuriireilleen.
Eräässä Bideskut’in isiltä perityn päärakennuksen vanhanaikaisessa ilmavassa huoneessa istuivat kartanon herra ja hänen ylimyksellinen puolisonsa keskustelemassa lopullisista järjestelyistä noiden kaikkien odotettujen ja odottamattomien vieraiden huvittamiseksi. Huone oli kalustettu kylän puusepän taitavasti kyhäämillä ja kaivertamilla hienoilla ja vanhoilla tammi- ja mahonkituoleilla ja -pöydillä, ja pienissä lyijypuitteisissa ikkunoissa oli paksut, valkaisemattomasta pellavakankaasta valmistetut monenvärisillä koruompeluksilla kauniisti kirjaillut verhot viilentämässä kuumaa keskipäivän auringonpaistetta.
Hilpeä ja hyväntahtoinen Bisdeskut’in Guyri veteli haikuja lempipiipustaan kreivitär Irman laskiessa solakoilla sormillaan huomiseksi odottamiaan vieraita.