Hän ei viitsinyt edes lukea papereita läpi, sillä sellainen teko, joka olisi edellyttänyt jonkunlaista liikeasioiden tuntemista, ei olisi ollenkaan sopinut niin jalolle Bideskuty’n suvun jälkeläiselle, suvun, joka oli auttanut kuningas Mátyáksen valtaistuimelle. Vastustelematta enää ollenkaan kirjoitti hän nimensä molempien paperien alasyrjään suurin kirjaimin kuin koulupoika. Hän oli huomannut Rosensteinin taskussa pullollaan olevan rasvaisen lompakon.
»Työnnä nyt rahat tänne», sanoi hän heittäen kynän menemään. »Sitten lähden katsomaan, miten palvelijani antavat sinulle niin selkään, ettet sellaista saunaa ole vielä ikinä saanutkaan».
Juutalainen luki molemmat sitoumukset huolellisesti alusta loppuun, ripisteli hiekkaa tuolle kunnioitettavalle nimikirjoitukselle, käänsi paperit sitten harkitusti kokoon ja pisti taskuunsa. Bideskuty alkoi hermostua ja veteli tuimasti sauhuja kirsikkapuisesta piipustaan silmien kiintyessä ikävöivästi seinää koristaviin keppeihin ja ratsupiiskoihin. Mutta selvästi oli hän sitä mieltä, etteivät ne menetä mitään tehoisuudestaan, vaikka tässä hieman täytyi odottaakin, koska hän ei puhunut sanaakaan, vaan katseli, miten Rosenstein laski lompakostaan kaksisataaviisikymmentä tuhannen floriinin seteliä likaisilla sormillaan hänen ylimykselliseen kätensä.
»Olen valmis milloin tahansa», lisäsi juutalainen, »kun teidän korkeutenne haluaa käyttää taitoani hyväkseen, neuvottelemaan puolestanne ystävieni kanssa, jotka varmasti suositukseni perusteella tahtovat aina palvella teidän korkeuttanne».
Mutta kreivi Bideskuty ei kuunnellut enää. Tukittuaan setelit taskuunsa avasi hän oven ja huusi hilpeästi Jánkolle:
»Vie tämä kirottu juutalainen keittiöön ja ota selville, haluaako hän mieluummin syödä palan sianlihaa, vai ottaako hän kunnollisesti selkäänsä. Odotahan sentään!» lisäsi hän huomattuaan Jánkon jo tarttuneen juutalaista kaulukseen, »haluan tulla katsomaan tuota kujetta. Tule nyt vain mukaamme, vanha saapas. Sinähän valitsit vapaaehtoisesti, ja ehkä tämä ylimääräinen korko on hyvinkin puoli tuntia kestävän vaivan arvoinen. Jos palvelijani sattuvat tappamaan sinut, voi koko heimosi jakaa keskenään nuo viisikymmentätuhatta mitallista vehnää ja muut kirotut tarpeet. Nyt, Jánko, voit koetella uuden ratsupiiskasi kestävyyttä häneen. Tulkaa nyt, sillä minulla on kiire».
Rosenstein kalpeni hirveästi. Luultavasti ei hän ollut sydämessään todellisesti uskonutkaan, että Bideskuty toteuttaa uhkauksensa, mutta nyt ei siitä näyttänyt olevan epäilemistäkään, sillä Jánko oli jo pakottanut hänet seuraamaan kiduttajaa alakertaan, potkaisten häntä laihoille kintuille muutamia kertoja vihaisesti.
Iloista puhetta ja äänekästä naurua kuului keittiöstä, jossa valkoisiin myssyihin ja esiliinoihin pukeutuneet kokit valmistivat ahkerasti keittiöpalvelijattarien ja -poikien avulla paisteja, leivoksia, kakkuja ja muuta hyvää pian alkaviin juhlallisuuksiin. Kun kreivi tuli keittiöön iloisesti nauraen tukevan Jánkon seurassa, joka työnsi vapisevaa juutalaista edellään, vaikenivat kaikki.
»Kuulkaa, Panna, Mariska, Zsuzsi ja kaikki muutkin! Tuokaa tänne pöydän viereen tuoli, sillä olen tuonut teille vieraan, kunnioitettavan vieraan, jota teidän on kohdeltava hyvin. Teidän on annettava hänelle mehukkain pala tuosta eilen tappamastanne siasta. Ha, haa!» nauroi hän katsoessaan Rosensteiniin, joka avutonna Jánkon kourissa katseli hurjasti joka suunnalle kuin ansaan tarttunut kettu. Katseet, jotka hän loi läheisyydessä seisovaan jaloon kreiviin, ilmaisivat sammumatonta vihaa. Iloiset talonpoikaistytöt olivat heti käsittäneet tilanteen, ja Panna, Zsuzsi ja Mariska, nuo kirkassilmäiset kylän kaunottaret, häärivät jo ahkerasti suuren pöydän ympärillä. He olivat levittäneet valkoisen liinan sille, tuoneet lautasen, veitsen ja haarukan, ja nostaneet tuolin sen ääreen.
Nauraen kuollakseen ja huutaen ilosta oli pari voimakasta maalaispoikaa nostanut vastaan ponnistelevan juutalaisen maasta ja istuttanut hänet armotta tuoliin, johon hänet sitten sidottiin nuoranpätkällä lujasti kiinni. Kuje näytti rupeavan onnistumaan erinomaisen hyvin. Bideskuty istui kahareisin tuolilla ja määräili nauraen, miten oli tehtävä. Talon kaikilta kulmilta tuli tyttöjä juosten niin, että kirkkaanväriset hameet hulmusivat heidän pyöreiden lanteittensa ympärillä. Käsivarret paljaina ja kasvot loistaen innosta seisoivat he oviaukoissa odottaen suunniltaan ilosta, miten juutalainen pakotettaisiin syömään pala sianlihaa. Äkkiä tervehdittiin äänekkäästi nauraen valkoiseen takkiin, housuihin ja lakkiin pukeutunutta Benkoa, mestarikokkia, jolla oli äärettömän suuri esiliina edessään. Hän kantoi korkealla päänsä yläpuolella suurta sianreittä, ruskeata, juuri uunista otettua, porisevaa ja pihisevää, herkullisen näköistä lihakimpaletta.