Tutkintonsa suorittanut nuorukainen lopetti puheensa, ja vielä kerran oli kaikkien vieraiden kilistettävä lasejaan emännän kanssa ja toivotettava hänelle onnea. Ilonkan oli pakko, kuten kaikkien muidenkin, mennä äitinsä luo, suudella tämän kättä ja sanoa muutamia sanoja onnentoivotukseksi. Hänen nuori sydämensä, joka ei vielä oikein ymmärtänyt tunteita, jotka uhkasivat sen täyttää, kiintyi hetkiseksi kokonaan äitiin, jolla oli hänen kohtalonsa kokonaan käsissään. Kun hän oli lausunut kauniin onnentoivotuksensa, kiersi hän kiihkeästi käsivartensa äitinsä kaulaan pyytäen hellää suukkosta sensijaan, että hän olisi kainosti suudellut äitinsä kättä.
»Ilonka, tyttöseni, rypistät vaatteesi», sanoi kreivitär Irma moittivasti.
Ja Ilonka, tuntien epämääräisesti tehneensä jotakin sopimatonta, jota hän ei ymmärtänyt, meni ujosti ja itkukurkussa paikoilleen.
X
RAKKAUDEN IDYLLI.
Tämän jälkeen muuttui iloisuus paljon meluisammaksi. Miespalvelijat saivat täyttää ahkerasti laseja ja pulloja noista suurista tynnyreistä, joista toinen oli jo juotu aivan tyhjäksi. Mustalaiset eivät saaneet lopettaa soittoaan hetkeksikään, ja kuumissaan ja huohottaen kihnuttivat he iloista csárdásta innokkaasti. Unkarilainen vanha viini alkoi jo kohota muutamien jalojen paroonien tukkaan, ja kun heidän päässään vain on tarpeellinen määrä tuota ainetta, herää heissä aina intohimoinen rakkaus oman maansa kansanlauluja kohtaan.
»Kuulkaahan, mustalaiset», sanoi Géza Vécsery, joka omisti suuren kartanon Zemplén maakunnassa, ollen samalla myös tuon maakunnan maaherra, »soittakaa minulle lempilauluni 'Káka löven költ a rucza!' Soittakaa se niin, että kyyneleeni kuivuvat ja jokainen floriini livahtaa taskustani».
Ja Binecz Marko alkoi soittaa tunteellisesti tuota surullista ja suloisinta unkarilaista laulua.
Toisten jutellessa yhtä iloisesti kuin ennenkin kantoi Géza Véczery tuolinsa aivan soittajien viereen, ja istuen kahareisin sillä puoleksi tyhjennetty viinipullo kädessään antautui hän kokonaan lempilaulunsa kuuntelemisen suoman ilon valtaan ja heilutti päätään tuon omituisen tahdin mukaan. Hän istui siinä varmaankin puoli tuntia pakottaen mustalaisia toistamaan tuon saman säveleen yhä uudestaan, ja hänen suuren ilonsa todistukseksi vuosivat kyyneleet hänen poskilleen, sillä »Sirva vigad a Magyar!» [= Ilo itkettää unkarilaista.]
Hän oli nähtävästi kokonaan unhottanut jälkiruoat, sillä hän ei välittänyt enää mistään. Jokainen laulun toistaminen näytti kiihdyttävän hänen innostustaan ja hänen karjahduksensa »Uudestaan!» muuttuivat yhä äänekkäämmiksi.