Ne olivat olleet hänen sanansa.
— Kiitos, — sanoi Juro Herra. — Ja Jumala siunatkoon teitä kertomuksestanne.
Hän lisäsi sitten:
— Pöydällä oli muutama irtonainen paperiarkki. Hän oli aloittanut kirjansa. Saanko minä ne?
Zerviah laski ne hänen käteensä.
— Ja tämä valokuva, — sanoi vanhus, — sen minä jätän teille.
Noitten pienten, laihain kasvojen kuva pantiin paperien joukkoon.
Miehet erosivat toisistaan.
Zerviah Holme palasi lukemaan Rooman historiaa. Juro Herra palasi vuoristoon, elämään elämätänsä loppuun ja rakentamaan siltaansa, niinkuin me kaikki teemme, ken tieten, ken tietämättä. Jos se murtuu, niin rakennamme jälleen.
— Nyt se tehdään lujemmaksi, — sanomme silloin itseksemme.