I. Uusi vieras.
II. Moniaita yksityisseikkoja.
III. Reffeldin läksytys.
IV. Wärli ja Maria.
V. Juro Herra.
VI. Vaeltaja ja tiedon temppeli.
VII. Bernardine.
VIII. Kertomus kulkee vihdoinkin eteenpäin.
IX. Bernardine saarnaa.
X. Herra esiintyy uudessa valossa.
XI. "Jos on tehnyt sen suuren uhrauksen".
XII. Juro Herra antaa lainaksi.
XIII. Kotoisia kohtauksia.
XIV. Hoitajista.
XV. Joka ei sisällä mitään.
XVI. Kun sydän tuntee omantunnon vaivoja.
XVII. Entisille laidunmaille.
XVIII. Kihlaus.
XIX. Laivat haastelevat ja kulkevat toistensa ohitse.
XX. Rakkauskirje.
Toinen osa.
I. Kirjoista pyyhitään pölyä.
II. Bernardine aloittaa kirjeensä.
III. Epäonni ja Menestys. Prologi.
IV. Juro Herra luopuu vapaudestaan.
V. Sillan rakentaminen.
Ensimmäinen osa.
I Luku.
Uusi vieras.
— Totta tosiaan! — huomautti joku päivällisvieras Englantilaisten pöydässä. — Totta tosiaan! Elämään lähtiessä luulee saavansa rakennetuksi suuren tuomiokirkon, rakennustaiteen mestariteoksen, mutta lopulti ei synnykään kuin viheliäinen maapesä.
— Minua ilahduttaa, kuullessani teillä olevan niin oikeita ajatuksia ihmisluonnosta, — sanoi Juro Herra, äkkiä nostaen silmänsä ylös sanomalehdestä, jota hänen aina oli tapana lukea ateriain aikoina. — Minä sanoisin kernaammin, että me lopulti olemme varsin tyytyväisiä, jos saamme kaivetuksi kolon, minne pistäytyä.
Äänettömyys seurasi näitä sanoja, sillä englantilainen seurue tässä päässä pöytää oli kovin hämmästynyt, kuultuansa Juron Herran puhuvan. Viimeisten neljän vuoden kuluessa ei hän ollut puhunut Petershofissa kuin moniaan lauseen, ja tämä oli epäilemättä pisin niistä kaikista.
— Hän aikoo puhua vielä, — kuiskasi kaunis Mrs. Reffold naapurilleen. [Mrs. (lue: missis), rouva. Merkitään aina lyhennettynä. Suomentajan muistutus.]