E-text prepared by Tapio Riikonen
CANDIDA
Kirj.
BERNARD SHAW
Suomentanut Helmi Setälä
Helsingissä, Kustannusosakeyhtiö Otava, 1909.
ENSIMÄINEN NÄYTÖS
Kaunis lokakuun aamu Lontoon koillisosassa, laaja alue peninkulmien päässä Mayfairin ja St. Jamesin Lontoosta; kadut eivät ole lainkaan niin kapeat, likaiset, löyhkäävät ja tukehduttavat kuin siellä. Vaatimattoman keskiluokan tyypillinen kaupunginosa; leveät kadut; vilkas liike; runsaasti rautapeltisiä, rumia mukavuuslaitoksia; joka taholla radikaalisia klubeja, raitiovaunuraiteita, joilla alituisesti liikkuu keltaisia vaunuja; pääkatujen varrella talojen edustalla ruohokenttiä — puutarhoja, joissa ei kukaan uskalla astua muuta kuin pientä polkua pilkin, joka johtaa portilta talon ovelle; rumia, tyylittömiä tiilitaloja pitkissä, yksitoikkoisissa riveissä, mustia rauta-aitauksia, kivitettyjä katukäytäviä, tiilikattoja, ihmisiä, joko kunniallisen huonoissa tai arveluttavan kurjissa pukimissa, jotka kuuluvat kaikki itse ympäristöön ja parhaasta päästä keskustelevat vain välinpitämättömästi toisten asioista. Heidän tarmonsa ja mielenkiintonsa ilmenee vain ahneutena ja liikeintona. Poliisikonstaapeleita ja kirkkojakin on siksi paljon, etteivät ne voi katkaista yksitoikkoisuutta. Aurinko paistaa kirkkaasti; ei ole vähintäkään sumua; ja vaikka savu likaakin ja mustaa kaikki paikat, sekä kädet ja kasvot että tiilet ja rappaukset, niin se ei sittenkään ole kyllin paksu häiritäkseen lontoolaisen hauskuutta.
Tässä epämieluisassa erämaassa on myöskin keitaansa. Hackney Roadin toisessa päässä on suuri puisto, jota puinen aitaus ympäröi ja siinä on runsaasti ruohokenttiä, puita, järvi uimista varten, kukkapenkereitä, joissa huono aisti viettää voittoaan, ja hiekkakasa, joka alkuaan oli tuotu rannikolta pikkulasten iloksi, mutta pian jäi oman onnensa nojaan, kun siitä tuli luonnollinen tarvepaikka kaikille Kingslandin, Hackneyn ja Hoxtonin pikkueläimille. Lava, tyhjä forum uskonnollisia, vapaamielisiä ja valtiollisia puhujia varten, cricket- ja urheilukentät ja vanhanaikuinen kivikioski ovat siellä yleisön viekoituksena. Kaikkialla, missä puut ja viheriät kentät rajoittavat näköalaa, on hyvin kaunista. Mutta siellä, missä lakea maa ulettuu vain harmaihin aitauksiin, missä silmää kohtaa tiiliset ja rapatut seinät, kyltit ja loppumaton joukko savuisia piippuja, tekee seutu aution ja harmaan vaikutuksen.
Kauneimpana esiintyy Victoria Park St. Dominicin pappilan päätyikkunasta, minne ei vilaukseltakaan näy tiilitaloja. Pappilaan kuuluu kaksi yhteenliitettyä rakennusta, jonka etupuolella on pieni puutarha ja portaali. Vieraat kulkevat portaita ylös portaaliin; talon asukkaat ja kaupustelijat käyttävät hyväkseen portaitten alla olevaa sisäänkäytävää, joka johtaa alakerroksen ruokahuoneeseen, missä kaikki ateriat nautitaan, ja kyökkiin, joka on ruokahuoneen takana. Ensimäisessä kerroksessa, samalla tasolla kuin halliin johtava sisäänkäytävä, on vierashuone, jonka suuri ikkuna viettää puistoon. Tässä huoneessa, ainoassa, josta ateriat ja lapset voidaan pitää loitolla, työskentelee kirkkoherra, kunnianarvoisa James Mavor Morell. Hän istuu kiertyvässä, kaarevaselkäisessä kirjoitustuolissa ikkunan edessä olevan pitkän pöydän päässä siten, että hän vasemman olkapäänsä yli voi nähdä puistoon. Pöydässä kiinni, sen toisella puolella, seisoo pienempi pöytä, jolla on kirjoituskone. Konekirjoittaja istuu koneen ääressä, selin ikkunaan. Suurella pöydällä on lentokirjoja, sanomalehtiä, kirjeitä, konttorialmanakka, postitaksoja y.m. Erityinen tuoli niitä vieraita varten, jotka tulevat asialle kirkkoherran luo, seisoo keskellä lattiaa, häneen päin käännettynä. Niin lähellä kirjoituspöytää, että sen äärestä voi ylettyä siihen, on kaappi kirjeitä varten, ja sillä valokuva kehyksessä. Seinä pastorin takana on täynnä kirjahyllyjä, ja tarkka silmä voi Mauricen teologisista kirjoitelmista ja Browningin kootuista teoksista huomata millaiset hänen maalliset ja hengelliset harrastuksensa ovat sekä päästä selville hänen reformimielipiteistänsä kirjoista, sellaisista kuin "Edistys ja köyhyys", "Fabian essays", John Ballin "Unelma", Marxin "Kapitali", sekä useista muista sosialistisista merkkiteoksista, jotka kaikki ovat sidotut keltaisiin kansiin. Vastapäätä häntä, huoneen toisella puolella, lähellä kirjoituskonetta, on ovi. Alempana, vastapäätä uunia, seisoo kirjahylly kaapin yläpuolella ja sen vieressä sohva. Tuli leimuaa uunissa ja paikka uunin ääressä on hyvin kodikas, siinä on mukava nojatuoli, mustaksi kiilloitettu japanilainen, kukilla koristettu hiilisäiliö toisella, pieni lapsentuoli poikaa tai tyttöä varten toisella puolella, vahattu puinen uunihylly, jonka reunat ovat sievästi leikatut ja jonka laudoitukseen on pieniä peilipaloja upotettu, matkakello nahkakotelossa (välttämätön häälahja) ja seinällä uunin yläpuolella suuri valopainos Tizianin taulusta "Neitsyt Maarian taivaaseennousu". Huoneessa näkyy hyvän emännän käden jäljet, jonka järjestysyritykset mies kuitenkin tekee tyhjäksi sirottamalla kaikki pöydällä sekaisin, mutta joka kaikkialla muualla hallitsee asemaa. Huonekalut koristeistaan päättäen ovat sitä halpahintaista lajia, jota tarmokkaat etukaupungin hankkijat ilmoittavat kaupaksi "valmiina vierashuonekalustoina". Mutta huoneessa ei ole mitään liiallista eikä vaateliasta. Seinäpaperit ja laudoitus ovat tummia, jotka voimakkaasti kohottavat suuren, iloisen ikkunan ja ulkopuolella olevan puiston vaikutusta.