Marchbanks. Ei se ollut mitään. Minä vain ajattelin kuinka paljon minä maksaisin ajurille. Minä tiedän kyllä, että se on hirveän tyhmää, mutta te ette aavista kuinka julmaa kaikki tuollainen minusta on — kuinka vaikea minun on olla tekemisissä vieraitten ihmisten kanssa. (Nopeasti ja rauhoittuen). Mutta se kävi aivan hyvin. Hänen kasvonsa aivan loistivat ja hän kohotti hattuaan, kun Morell antoi hänelle kaksi shillingiä. Minä aioin antaa hänelle kymmenen. (Candida nauraa sydämellisesti. Morell tulee takaisin muutamia kirjeitä ja sanomalehtiä kädessä, jotka ovat tulleet päiväpostissa.)
Candida. Ajatteleppas, James, hän aikoi antaa ajurille kymmenen shillingiä — kymmenen shillingiä kolmen minuutin ajosta! Ajattelehan toki!
Morell (pöydän ääressä, missä hän katselee kirjeitään). Älkää välittäkö hänestä, Marchbanks. Anteliaisuus on jalo ominaisuus, paljoa parempi kuin itaruus, ja paljoa harvinaisempi.
Marchbanks (vajoaa taas alakuloisuuteen). Ei, se on pelkurimaisuutta ja kykenemättömyyttä. Mrs Morell on aivan oikeassa.
Candida. Tietysti hän on. (Ottaa laukun käteensä). Ja nyt minä jätän teidät hetkeksi Jamesin huostaan. Te olette luultavasti liiaksi runoilija, voidaksenne ymmärtää, millaisessa tilassa nainen näkee kotinsa, kun hän on ollut poissa kolme viikkoa. Antakaa minulle peitteeni. (Eugene ottaa matkapeitteen sohvalta ja ojentaa sen hänelle. Candida ottaa sen vasempaan käteensä. Oikeassa on laukku.) Heittäkääpä päällystakki käsivarrelleni. (Hän tottelee.) Ja nyt hattuni. (Hän antaa sen siihen käteen, missä laukku on.) Avatkaa ovi! (Hän kiiruhtaa Candidan edelle ja avaa oven.) Kiitos. (Candida menee ulos ja Marchbanks sulkee oven.)
Morell (yhä toimessa pöydän ääressä). Te jäätte tietysti aamiaiselle, Marchbanks.
Marchbanks (hätäisesti). En minä saa. (Katsoo äkkiä Morelliin, väistää hänen suoraa katsettaan ja lisää, silminnähtävästi valehdellen.) Minä en voi.
Morell. Te tarkoitatte, että te ette tahdo.
Marchbanks (vakavasti). En: kyllä minä mielelläni tahtoisin. Kiitos vaan. Mutta — mutta —
Morell (nopeasti, jättää kirjeensä ja tulee hänen luokseen). Mutta — mutta — mutta — mutta — turhia! Jos teitä haluttaa jäädä, niin te jäätte, jäätte. Älkää koettako uskotella minulle, että teillä olisi muuta tekemistä. Jos olette ujo, niin menkää hetkeksi puistoon kävelemään ja sepittäkää siellä runoja puoli kahteen asti; ja tulette sitten sisään saamaan kelpo aterian.