Morell (levollisesti ja arvokkaasti). Marchbanks!
Marchbanks. Niin!
Morell. Kuinka monta palvelijaa on teidän isällänne?
Marchbanks. Oi, en minä tiedä. (Hän menee epämieluisan tunteen vallassa sohvan luo tullakseen niin kauas kuin mahdollista Morellin kysymyksistä ja istuu siinä suuressa sieluntuskassa ajatellen lamppuöljyä.)
Morell (hyvin vakavasti). Niin monta, että te ette edes sitä tiedä! (Hyökkäävämmin). Joka tapauksessa kun jotakin karkeaa työtä on tehtävä, niin te soitatte kelloa ja annatte sen jonkun muun tehtäväksi, vai kuinka? Se ainakin on yksi suuri tosiasia teidän elämässänne, eikö totta?
Marchbanks. Oi, älkää kiusatko minua! Ainoa suuri tosiasia minun elämässäni on nyt vain se, että teidän vaimonne kauniit kädet tahraantuvat öljystä, ja että te istutte täällä mukavasti ja saarnaatte siitä — alituisesti saarnaatte ja saarnaatte, sanoja, sanoja, sanoja vain.
Burgess (suuresti ihastuneena). Hyvä, hyvä! Kerrassaan mainiota! (Loistaen). Siinä sait, James! Suoraa puhetta!
Candida tulee sisään edessään siro esiliina, kädessä pöytälamppu, puhdistettuna, täytettynä ja valmiina sytyttämistä varten. Hän laskee sen pöydälle Morellin viereen.
Candida. Jos te jäätte meille, niin minä taidankin uskoa teille lamppujen hoidon.
Marchbanks. Minä jään sillä ehdolla, että te annatte kaiken karkean työn minulle.