Proserpine. City-päivälliset. Valajien yhdistys on kutsunut teidät päivällisille.
Morell. Se sopii. Puhun sen sijaan Hoxtonin vapaamielisille. (Proserpine merkitsee sen äänettömänä kirjaan, mutta hänen kasvonsa ilmaisevat syvää halveksumista Hoxtonin anarkisteja kohtaan. Morell avaa siteen Kirkkoreformatori-lehden ympäriltä, joka on tullut postissa, ja silmäilee Mr Stewart Headlamin johtavaa kirjoitusta sekä uutisia P. Mateusseurasta. Sillä välin astuu Morellin apulainen Alexander Mill sisään, nuori herra, jonka Morell on saanut läheisimmästä yliopistokoloniasta, jonne tämä on tullut Oxfordista jatkaakseen yliopistosivistystään Lontoon Eastendillä. Hän on itserakas, hyväntahtoinen, innokas, kehittymätön, eikä hänellä oikeastaan ole muuta vastenmielistä ominaisuutta kuin se, että hän puhuessaan pitää huulensa tarkasti suljettuina puolen tuuman vertaa molemmista suupielistä turhantarkan ääntämisensä vuoksi. Se on voimakkain tapa millä hän koettaa Oxfordissa opitullaan hienoudella vaikuttaa Hackneyn raakuuteen. Morell, jonka sydämen hän on voittanut koiramaisen nöyrällä ihailullaan, katsahtaa ylös lehdestään ja sanoo). No Lexy! Myöhään niinkuin tavallista!
Lexy. Niin, pelkäänpä pahoin. Kyllä minä mielelläni tahtoisin nousta varhain ylös.
Morell (riemuiten omasta innostaan). Ha, haa! (leikillisesti). Rukoile ja valvo, Lexy: rukoile ja valvo!
Lexy. Niin, kyllä tiedän. Mutta miten minä voisin nukkuessani rukoilla ja valvoa? Eikö totta, Miss Prossy?
Proserpine (terävästi). Miss Garnett, jos suvaitsette.
Lexy. Suokaa anteeksi — Miss Garnett.
Proserpine. Tänään te saatte suorittaa kaiken työn.
Lexy. Miksi?
Proserpine. Se on yhdentekevää. On hyvin terveellistä teille, jos kerrankin ansaitsette illallisenne ennenkuin sen syötte, niin kuin minä saan tehdä. Älkää nyt seiskö ja laiskotelko tuossa. Teidän olisi pitänyt olla matkassa puoli tuntia sitten.