Paholainen Tätä tietä, herra komendantti. Me astumme alas vanhoja muuttoportaita pitkin (hän asettuu portaille).
Kuvapatsas. Hyvä on. (Miettien). Yli-ihminen on kumminkin hyvä keksintö. Siinä on jotain kuvapatsasmaista. (Hän asettuu portaille Paholaisen viereen. Ne alkavat laskeutua hitaasti. Punaista hehkua alhaalta). Ah, tämä muistuttaa entis-aikoja.
Paholainen. Minulle myöskin.
Ana. Seis! (Portaat seisahtuvat).
Paholainen. Te Señora ette voi tulla tätä tietä! Teidät julistetaan jumalalliseksi. Mutta te ennätätte palatsiin ennen meitä.
Ana. En seisahduttanut teitä siitä syystä. Sanokaa minulle, missä löydän yli-ihmisen?
Paholainen. Häntä ei ole vielä luotu, Señora.
Kuvapatsas. Ja tuskin luodaankaan. Menkäämme jo. Tuo punainen tuli panee minut aivastamaan. (He laskeutuvat).
Ana. Ei vielä luotu! Siis minun työni ei ole vielä tehty. (Ristien itseään hartaasti). Minä uskon tulevaan elämään. (Huutaen avaruuteen). Isä — isä yli-ihmiselle!
Hän katoaa tyhjyyteen ja kaikki on tyhjää taas. Kaikki olemus näyttää kadonneen iankaikkisiksi ajoiksi. Sitten kuuluu kuin elävä ihmisääni huutaisi hiljaa jossakin. Hämmästykseksemme alkaa vuoren huippu häämöttää valoisampaa taustaa vastaan. Taivaankansi on palannut takaisin, ja me muistamme äkkiä missä olemme. Huuto käy selvemmäksi ja me eroltamme sanat: automobiili, automobiili. Todellisuus palaa yht'äkkiä kokonaan. Silmänräpäyksessä on aamu Sierrassa. Rosvot nousevat pystyyn ja astuvat tietä kohti. Vuohenpaimen juoksee alas kukkulalta ja ilmoittaa toisen moottorin saapumisesta. Tanner ja Mendoza nousevat hämmästyneinä ja tuijottavat toisiinsa aivan ymmällään. Straker istuu ja haukottelee hetkisen, ennenkuin nousee seisomaan, pitäen asiaan kuuluvana olla osoittamatta mitään sopimatonta osanottoa rosvojen kiihkoon. Mendoza katsoo nopeasti ovatko miehet kaikki varuillaan ja vaihtaa sitten pari sanaa yksityisesti Tannerin kanssa.