Tähän kirjaan, kuten kaikkiin muihinkin teoksiinsa, on tekijä liittänyt hyvin laajan esipuheen, jonka hän on osoittanut ystävälleen herra Walkleylle, ja jossa hän selittää miksi hän on tämän "Don Juan näytelmän" kirjoittanut. Sitten hän kuvaa millaista miestä Don Juanilla filosofillisesti käsitetään, ja kummoiseksi eri kirjailijat ovat hänet kuvanneet. Vaikka tämä esipuhe onkin erinomaisen hauska ja nerokkaasti kirjoitettu, liikkuu se enimmäkseen aloilla, jotka ovat suomalaiselle lukijakunnalle kovin outoja, ja on paitsi sitä niin pitkä että se tulisi liiaksi vaikuttamaan teoksen kokoon ja hintaan. Siitä syystä se on tässä jätetty suomentamatta.
Ensimäinen näytös.
Roebuck Ramsden istuu työhuoneessaan avaellen aamupostin tuomia kirjeitä. Aistikkaasti ja hyvin kalustettu huone ilmaisee isäntänsä varakkaaksi. Ei tomun hiukkaistakaan ole näkyvissä: On päivän selvää että alakerrassa asustaa ainakin kaksi sisäkköä ja yksi kamarineitsyt ja yläkerrassa taloudenhoitaja, joka ei salli heidän säästää käsivarsiaan. Roebuckin päälakikin hohtaa kuin kiilloitettu: aurinkoisena päivänä hän voisi heliografeerata käskynsä etäiselle kentälle nyökäyttämällä päätään vain. Muutoin hän ei mitenkään muistuta sotilasta. Toimintarikkaassa siviilielämässä vain miehet saavat tuollaisen leveän tärkeyden ilmeen, tuollaisen arvokkaan kunnioituksen vaadinnan, tuollaisen varmapiirteisen suun, joka on lauhtunut ja hienonontunut siitä hetkestä lähtien, jolloin hänen menestyksensä oli varma, kun vastustus tukahtui ja hänen osakseen tuli mukavuus, etevämmyys ja valta. Hän on enemmän kuin suuresti kunnioitettu mies: hän on ikäänkuin suuresti kunnioitettujen miesten päällikkö, hän on kuin johtajien puheenjohtaja, valtuusmiesten raatimies, raatimiesten pormestari. Neljä raudanharmaata karvatöyhtöä, jotka kohta tulevat muuttumaan valkoisiksi kuin selatiini, eivätkä muutoinkaan ole paljoa toisen näköisiä kuin se, kasvaa parittain kummankin korvan yläpuolella ja leukapielten mutkauksessa. Hänellä on yllään musta pitkätakki, valkoiset liivit ja housut, jotka eivät ole mustat eivätkä selvään sinisetkään, vaan tuota epämääräistä väriä, jonka nykyaikaiset vaatturit ovat keksineet sopusointuiseksi arvokkaiden miesten uskonnon kanssa. Hän ei ole vielä ollut ulkona tänään; siksi hänellä on vielä tohvelit jalassaan, saappaitten seistessä valmiina odottamassa niinimatolla. Aavistaen että hänellä ei ole mitään kamaripalvelijaa ja nähden että hänellä ei ole kirjuria pikakirjoitusvihkoineen ja kirjoituskoneineen, tulee ajatelleeksi kuinka vähän meidän suuri porvari-kodikkaisuutemme oikeastaan on häiriintynyt uusista muodeista ja keksinnöistä, taikka rautatie- ja ravintola-yhtiöiden yritteliäisyydestä, joka saattaa mahdolliseksi kenelle tahansa hankkia kahdella guinealla itselleen piletin, jolla lauantaista maanantaihin saa elellä kuin oikea gentlemanni Folkestonissa, matka ensi luokan rautatievaunussa edestakasin siihen luettuna.
Kuinka vanhako on Roebuck? Se on tärkeä kysymys mietedraaman kynnyksellä, sillä kaikki riippuu siitä oliko hänen nuoruutensa aika kuusikymmenluvulla vai kahdeksankymmenluvulla. Hän on syntynyt v. 1839, on lapsuudesta alkaen ollut unitaari, poika-iästä saakka vapaakaupan puoltaja, "Lajien synnyn" julkaisemisesta saakka kehitysopin puoltaja. Siis hän on aina pitänyt itseään vapaamielisenä ajattelijana ja rohkeapuheisena uudistajana.
Istuen kirjoituspöytänsä ääressä hänellä on oikealla puolellaan ikkunat Portland Placeen päin. Niitten läpi voi utelias katsoja tutkia hänen profiiliaan niin paljon kuin uutimet sallivat. Hänen vasemmalla puolellaan on sisäseinä, johon nojaa komea kirjahylly. Ovi ei ole vallan keskellä seinää, vaan hiukan kauempana hänestä. Seinän lähellä, vastapäätä häntä on kaksi rintakuvaa jalustoilla: vasemmanpuolinen on John Bright, oikeanpuolinen Herbert Spencer. Niitten välissä seinällä riippuu kuparipiirroskuva Richard Cobdenista ja suurennettuina valokuvina Martineau, Huxley ja George Eliot, sekä autotyyppejä G.F. Wattsin allegorioista (sillä Roebuck uskoo taiteeseen semmoisen miehen koko varmuudella, joka ei taidetta ymmärrä) ja jäljennös Dupontin piirroksesta, esittävä Delarochen puoliympyräkuvaa taiteista, jossa nähdään kaikkien aikojen suuria miehiä. Seinällä Roebuckin takana, uunin yläpuolella riippuu perhekuva, jonka synty on läpitunkematon salaisuus.
Lähellä kirjoituspöytää on tuoli asiatuttavia varten. Kaksi muuta tuolia seinää vastassa rintakuvien välissä.
Kamarineitsyt astuu sisään tuoden käyntikortin. Roebuck ottaa sen ja nyökäyttää päätään tyytyväisenä. Nähtävästi tervetullut vieras.
Ramsden. Saata hänet tänne.
Kamarineitsyt menee ja palaa vieraan kanssa.
Kamarineitsyt. Herra Robinson.