*Paul.*
Millainen maa tuo Europa onkaan! Oi, on vallan välttämätöntä, että Virginia palajaa kotiin. Mitä hyötyä hänellä on rikkaasta sukulaisestaan? Hän oli niin tyytyväinen näissä majoissa eläessään, niin sievä ja kyllin korea punanen huivi tai kukkaskiehkura päässään! Palaa takasin, Virginia! Jätä palatsisi ja ylhäinen asemasi! Tule takasin näille kallioille, näiden metsäin ja meidän omain kokospalmujemme varjoon. Voi sentään, ehkäpä olet tällä hetkellä onnetonkin!… (Ja hän purskahti itkuun.) — Isäni, elkää salatko mitään: jos ette voi sanoa minulle voinko saada hänet vaimokseni, niin ilmaiskaa minulle ainakin rakastaako hän vielä minua, eläessään siellä korkeain herrain parissa, jotka puhuvat kuninkaankin kanssa ja saavat alati nähdä häntä!
*Vanhus.*
Oi ystäväni, olen varma että hän teitä rakastaa; tiedän sen monestakin syystä, mutta ennen kaikkea sentähden, että hän on niin jalo-avuinen. — Minun näin puhuessani hän kavahti kaulaani vallan hurmaantuneena ilosta.
*Paul.*
Mutta uskotteko Europan naisten olevan niin kavalia kuin heitä niissä näytelmissä ja kirjoissa kuvaillaan, joita olette antanut minun lukea?
*Vanhus.*
Naiset ovat kavalia niissä maissa, missä miehet ovat hirmuvaltiaita.
Kaikkialla siittää julmuus petosta.
*Paul.*
Miten voidaan naisia kohdella julmasti?