»Oi, katsokaa!» Se katkaisi sorinan.
Sitten: »Eric!» Se nimi huudettiin ällistyneenä toisen kerran sinä päivänä.
Turkiksiin verhottu tyttö, joka oli seisonut selkä tielle päin, kääntyi ja näytti Cynthia Oddleyn suipot kasvot (ja liekkienvärisen monokkelin)…
Entisten ystävien — Claude oli mukana seurueessa — kohtaaminen ja tervehtiminen oli Margaretista samanlaista kuin painajainen, jossa avutonta uneksijaa ahdistavat hänen kaikin voimin karttamansa olennot.
Cynthia huudahti: »Peggy… sinä? Mitä se merkitsee?»
Claude töllisteli suu auki perin nolostuneen näköisenä. Kaikki se ikäänkuin poltti Margaretia.
Hän seisoi hetkisen tuskaisena. Hän tuskin kuuli Mountin täysin rauhallista selitystä, että he olivat eronneet herra Lloydista ja olivat parhaillaan menossa Ajaccioon yhtyäkseen siellä —
Tuskin hän kuuli myöskään, kun Cynthia kuvaili heidän ohjelmaansa.
Cynthian uusien ystävien nimiähän ei erottanut.
»— Ja lähdemme tänä iltana kaikki yhdessä liikkeelle; minä kirjoitan,
Peggy», lopetti Cynthia kevyesti.
Mutta kääntyessään poispäin Margaret tiesi, ettei hän kirjoittaisi, että tämä oli loppu.