Olikohan hän tuntenut kapteeni, Verityn? Pian kysyin sitä häneltä. Hän vastasi: »En; en tavannut häntä kertaakaan. Tätä ennen en ole kohdannut ainoatakaan sen perheen jäsentä. Mutta veljeni, soturi, tunsi heidät. Nimeni on Mount.»
»Ahaa!» äänsin, äkkiä oivaltaen, että hän varmaankin oi sen nuoren miehen veli, joka oli matkustanut Verityjen seurassa Lewesin ja Lontoon välisellä suurimerkityksellisellä matkalla.
Hän kertoi: »Olen ollut ulkomailla. En nähnyt heistä ketään paitsi vanhusta, nimittäin heidän Tom-setäänsä, jonka me kaikki otaksumme tulevan mukaan päivällisille kahdentenakolmatta päivänä. Osuin hänen seuraansa kerran Argentinassa. Niin, rouva Verity ja minä olemme tietysti ahkerasti kirjoitelleet toisillemme. Hän on viehättävä nainen.»
Lausuin jotakin sovinnaista siitä, että hän oli vanha ystävättäreni ja etten ollut tavannut häntä muutamiin vuosiin.
Nuori Mount huomautti: »Ette siis ole tätä ennen nähnyt tyttöä hänen tultuaan täysikasvuiseksi?»
»Margaretiako? Niin; en ole ennen nähnyt häntä täysikasvuisena.»
Hän loi minuun syrjäsilmäyksen ikäänkuin olisi halunnut sinisillä silmillään tutkia, mitä ajattelin tytöstä, hänen kodistaan, käytöksestään ja seurakumppaneistaan, kahdennenkolmatta päivän viettoa koskevasta suunnitelmasta ja tilanteesta yleensä.
Nähtävästi hän luki ajatukseni.
Hän keikautti leukaansa hieman ylöspäin. Luultavasti hänen huulillaan häivähti hymyntapainen, mutta juuri silloin emme olleet katulampun kohdalla, joten en ole siitä varma.
Hän virkkoi vain: »Siinä siis oli Margaret Verity. Mikä sekasotku!»