Se saapui vähää ennen Margaretin kahdettatoista syntymäpäivää, ja sitä seurasi kirje, joka sisälsi määräyksen, että rahat oli käytettävä nuoren naisen omien toivomusten mukaisesti sen päivän hauskuudeksi, ja vanhan, rakastavan sedän sydämelliset onnentoivotukset.
Maksuosoitus oli viiden punnan suuruinen.
Kuinka usein Margaret Verity myöhemmin viskasikaan saman rahaerän vetoihin, tanssikenkiin tai ulkomaisiin hajuvesiin!
Kuinka suurelta omaisuudelta viisi puntaa hänestä tuntuikaan Tom-sedän maksuosoituksen saapuessa!
Huvila oli hänelle liian ahdas.
Hatuttomin päin hän kiiti huurteiseen puutarhaan (joulu oli lähellä). Riemuissaan hän juoksi kolmasti polkua pitkin pienelle, valkealle portille…
Viisi puntaa. Viisi puntaa!
Mielikuvituksessaan lapsi kulutti sen moneen kertaan vähemmässä kuin viidessä minuutissa.
»Ennen kaikkea on äidin saatava uusi muodikas hattu. Sinun täytyy saada! Minua inhoittaa tuo vanha, musta samettihökötys, jota olet pitänyt vuosisatoja! Ja sinulle on ostettava sellainen soma, helmikudoksinen käsilaukku, jollaisia näin ilmoituksesta, nahkalaukkusi sijasta, joka on kulunut kiiltäväksi ja kauhean rumaksi siltä kohdalta, mistä pitelet sitä! Eikä sinulla ole koskaan ollut turkiksia kuten muiden ihmisten äideillä Tatlerin kuvissa. Mitä arvelet harmaasta, oravannahkaisesta puuhkasta ja nenään saakka ulottuvasta kauluksesta vai haluatko mieluummin soopelinnahkaisen vaipan? Sinun pitää saada sellainen. Minä jumaloin upeita turkiksia; en ole milloinkaan nähnyt niitä. Tällä rahamäärällä voimme hankkia sinulle jonkun kappaleen, jotta —»
»Margaret! Niitä rahoja ei saa lainkaan kuluttaa äitisi tarpeisiin! Ne on käytettävä sinun iloksesi.»