— Tuolla hän seisoo.
Aijoin juuri mennä häntä puhuttelemaan, kun eräs herra riensi hänen luoksensa. Tuo herra oli tohtori Bresser. Ihastuksissani vaivuin tuon vanhan ystävän kaulaan.
— Te täällä? Paroonitar Tilling? Mitä ihmettä te täällä teette?
— Olen tullut etsimään — hoitamaan… Onko Fredrik jossain sairashuoneessa täällä?
— Minä en ole nähnyt häntä.
Mitä vaikutti tuo vastaus minuun? Olinko iloinen vai pettynyt? En tiedä. Hän ei ollut täällä, oli siis joko kuollut tahi vahingoittumaton, — mutta eihän tohtori Bresser ole mitenkään voinut nähdä kaikkia haavoitettuja tällä seudulla. Minun täytyy itseni etsiä kaikista sairashuoneista.
— Ja rouva Simon? — kysyin minä vielä.
— Hän tuli jo monta tuntia sitte. Kunnon nainen! Päättäväinen ja kuitenkin varovainen. Nyt hän parhaallaan antaa muuttaa täällä olevia haavoitettuja tyhjiin rautatievaunuihin. Hän on kuullut, että hätä on suurin Horonevosissa, vähän matkan päässä täältä. Hän aikoo mennä sinne ja minä olen päättänyt seurata häntä.
— Minä myöskin, tohtori Bresser! Antakaa minun tulla mukaan!
— Mitä te ajattelette, paroonitar? Te, joka olette niin arka ja tottumaton niin rasittavaan, niin kovin rasittavaan työhön?