Mutta ihmeellistä on: unessa en koskaan tiedä mitä olen menettänyt. Usein tapahtuu, että unessa puhelen Fredrikin kanssa, aivan kuin hän vielä kävisi vierelläni. Tapauksia menneisyydestä, mutta ei koskaan surullisia, näen silloin: yhtymisemme Schlesvig-Holsteinilaisen sodan jälkeen, loruamisemme Sylvian kätkyen luona, tyynet opiskelu-hetkemme, kävelyretkemme Schweitsissä ja tuon tuostakin jo edellä mainitsemani kuvan iltavalaistuksessa, kun valkotukkainen rakastettu puolisoni leikkaa ruusupensaita puutarhasaksillansa. — — — »Eikö totta?» sanoo hän minulle hellästi hymyillen, »me olemme onnellinen vanha pari?»
Voi minua!