Kun vaara oli ohitse, mikä ilojuhla meillä oli molemmilla! Se muistutti vähän sitä onnea, jota olimme tunteneet yhdyttyämme Tanskan sodan jälkeen, mutta oli kuitenkin toisenlaista. Silloin tuli ilo yht'äkkiä; nyt se tuli vähitellen — ja sitä paitsi olimme siitä ajasta tulleet paljoa lähemmäksi toisiamme.

Isäni oli sairauteni aikana käynyt luonani joka päivä ja ollut hyvin levoton. Kuitenkin tiesin, ettei kuolemani olisi häneen kovinkaan koskenut. Molemmat nuoremmat sisareni olivat hänelle rakkaammat kuin minä, ja rakkain meistä kaikista oli hänelle veli Otto. Molempien naimisteni ja varsinkin viimeisen, ja kenties myöskin hänen mielipiteistään eroavien mielipiteitteni ja ajatustapojeni tähden olin tullut hänelle vähän vieraaksi. Kun olin parantunut, muutti hän Grumitziin ja kehoitti minuakin tulemaan sinne pikku Rudolfin kanssa. Mutta kun Fredrik ei virkansa vuoksi voinut kaupunkia jättää, jäin mieluummin kesän ajaksi asumaan Wienin läheisyyteen, että mieheni voisi joka päivä käydä luonani, ja niin vuokrasimme itsellemme maapaikan Hietzingin läheisyydessä.

Sisareni matkustivat Marienbadiin täti Marian kanssa. Täti kirjoitti siitä seuraavaa:

»Rakas lapseni! Tämä talvi on ollut väsyttävä. Iloni ei ole vähäinen, kunhan Rosa ja Lilli kerran päättävät mennä naimisiin, sillä silloin pääsen edesvastauksesta. Nyt alkavat vaivat taaskin Marienbadissa! Olisin mielelläni tahtonut matkustaa Grumitziin tahi sinun luoksesi, mutta sen sijaan täytyy minun yhä edelleen näytellä »esiliinan» vaivaloista osaa noiden huvinhaluisten tyttöjen mukana.

Iloitsen suuresti siitä, että olet jälleen terve! Ei ollut, Jumalan kiitos, määrätty, että sinun piti kuoleman, vaikka olimmekin hyvin levottomia sinun tähtesi. Hyvä Jumala on säästänyt sinut pikku Rudolfille. Sano pienokaiselle minulta sydämellisiä terveisiä ja käske hänen edistyä aika tavalla. Lähetän tässä hänelle kaksi kirjaa: »Hyvä lapsi ja hänen suojelusenkelinsä» — eräs ihmeellisen kaunis kertomus — sekä »Isänmaan urhoja», kokoelma sotakuvia lapsille. Ei voi koskaan tarpeeksi aikaisin herättää pienten poikien taipumusta sellaiseen.

Olen kuullut, että aiot kesäksi jäädä Wienin läheisyyteen. Mutta siinä teet hyvin väärin. Grumitzin raikas ilma tekisi sinulle paljo parempaa kuin tomuinen Hietzing. Ja isäraukalle tulee kovin ikävä itsekseen. Minun mielestäni ei sinun pitäisi aivan laiminlyödä tyttären velvollisuuksia.

Miehelläsihän on sukulaisia Preussissä. Pyydä häntä kysymään, mitä siellä ylipäänsä ajatellaan valtiollisesta asemasta. Sehän kuuluu olevan hyvin arveluttava. Sinun tätisi

*Maria*.»

* * * * *

Olin kauan unohtanut, että valtiollista asemaa oli olemassakaan, kunnes tätini kirje muistutti minua siitä. Nyt päätin jälleen ottaa selkoa asioista, jota en ollut pitkällisen sairauteni aikana jaksanut tehdä.