— Siis aijot tehdä hänestä »äidin pojan». Toivon, ettei se sinulle onnistu, sillä hyvä sotilas-veri ei hukkaan mene. Kun poika on kasvanut suureksi, saa hän itse valita itselleen tien — ja onko olemassa mitään ihanampaa, kuin se — jonka sinä tahdot häneltä kieltää?
— Martha pelkää panna ainoata poikaansa sodan vaaroille alttiiksi, muistutti täti Maria, joka oli kuullut keskustelumme. — Mutta hän unohtaa, että jos kerran on määrätty, että jonkun tulee kuolla, niin voipi se tapahtua hänelle yhtä hyvin omassa sängyssänsä kuin sodassa.
— Jos siis satatuhatta ihmistä tapetaan sodassa, niin arvelet sinä, että heille rauhan aikana olisi käynyt samoin?
Täti Marialla oli vastaus valmiina:
— Oli juuri määrätty, että niiden sadantuhannen ihmisen tulisi kuolla *sodassa*.
— Mutta jos ihmiset olisivat niin viisaita, etteivät ne enää alkaisi sotaa? — jatkoin minä itsepäisesti.
— Se on mahdotonta — sanoi isäni, ja siten oli keskustelu jälleen tullut vanhoille poluilleen, jotka aina antoivat aihetta sanan vaihtoon hänen ja minun välillä. Isälläni oli muutamia lempitodisteita sodan hyväksi, joita oli aivan mahdoton kumota:
1. Sodat ovat itse Jumalan, sotajoukkojen herran määräämät — katso pyhästä raamatusta.
2. Sotia on *aina* ollut olemassa, ergo, siis tulee sotia *aina* olemaan.
3. Kansanluku lisääntyisi liiaksi ilman semmoista tarpeellista vähennystä.