Nämä masentavat tiedot antoi meille isämme yhtä suurella surulla, kuin hän joku aika takaperin oli suurella ilolla ilmoittanut Custozzan voitosta. Mutta vieläkään hän ei ollut kadottanut toivoa.
— Antaa niiden vaan tulla Böhmiin. Siellä he tulevat viimeiseen mieheen asti kaadetuiksi! Kiukustunut maalaiskansa pehmittää ne kyllä. — Ei ole edullista toimia vihollisen maassa, sillä siellä on, paitsi itse armeijaa, koko maalaiskansa vastustamassa. — Huoneista Trautenaussa kaatoivat asukkaat kiehuvaa vettä ja öljyä preussiläisten päälle. —
Minä huudahdin inhosta.
— Niin, mitä sinusta sitte olisi tehtävä? Se on tosin julmaa, mutta — sellaista on sota.
— Mutta älä sitte koskaan sano, että sota jalostuttaa ihmiset, myönnä, että se tekee ne villipedoiksi, paholaisiksi. — Kiehuvaa öljyä — oi sehän on kauheata.
— Rakas Martha, itsepuolustus ja oikeutettu kosto on sallittu. Luuletko kenties, että heidän sytyteneulakiväärinsä ovat tehneet meidän sotilaillemme hyvää? — Niinkuin turvattomien tappoeläinten täytyy meidän urhollisten sotilastemme kaatua tuon murhaavan aseen edessä. Mutta meitä on kaikissa tapauksissa niin paljo, ja me olemme niin hyvästi opetetut, että kyllä lopuksi tulemme noiden »räätälinkisällien» herroiksi.
Tähän astihan vaan on ollut muutamia valmistavia otteluja, mutta nyt kokoomme me voimamme Königgrätzissä ja odotamme siellä sadantuhannen miehen kanssa vihollista. Siellä tulee pohjoinen Custozzamme olemaan.
Siellä piti myöskin Fredrikin ottaa osaa taisteluun. Hänen viimeinen kirjeensä, jonka sain samana päivänä kuin tuo taistelu oli, sisälsi tiedon:
»Marssimme Königgrätziin.»
Olen säilyttänyt muutamia niistä pienistä kirjelapuista, joita Fredrik kirjoitti minulle suurimmassa kiireessä, joskus levätessään teltissään, joskus hevosen selässä lyijykynällä. Useat sai hän heti lähetetyiksi, toiset jälleen tulivat käsiini vasta sotaretken loputtua. Kas, tässä muutamia niistä: