"Olen Kaarina Maununtytär, toin juuri lintuja kuninkaalliseen keittiöön. Olen köyhä torikauppias ja odotan rahaa voidakseni lähteä kotiin."
"Mistä te olette kotoisin?"
"Medelpladista, parin penikulman päästä täältä."
"Ja sinnekö te aiotte vielä tänä iltana palata? Se on liian suuri ponnistus, Kaarina."
"Sellaiseen olen tottunut."
"Istukaa toki hetkeksi! Näenhän kyllä, että olette reipas tyttö, joka jaksaa mitä hyvänsä. Mutta sanokaa minulle, Kaarina, eikö torikauppa tunnu teistä kuitenkin joskus hiukan raskaalta? Ettekö ole koskaan ajatellut, että haluaisitte jotakin muuta?"
Hämillään tyttö oli vaiti. Hänestä tuntui ikäänkuin hän olisi uneksinut, että kuningas keskusteli hänen kanssaan ja muisti hänet. Hänen oli mahdoton sitä käsittää.
"Enhän minä tunne muunlaista elämää," sanoi hän vihdoin.
"Ettekö tahtoisi oppia muunlaista tuntemaankaan?"
Kuningas astui tytön lähelle, katsoi kauan häneen ja tarttui sitten hänen käsiinsä.