"Jumala tiesi mihinkä poika on ottanut tiensä. Minä täydyn siis itse lähteä hakemaan häntä."
Taavetti meni nyt pois ja kyseli huoneesta huoneesen. Kukaan ei ollut nähnynnä poikaa. Ukko kääntyi sitte kotia, ajatellen tiellä: "poika on kyllä kotona ennen minua."
Taavetti kohtasi Martinan kyökin ovissa, ja äite, näkevä ukon yksinänsä, kysyi levottomasti: "Mutta missä on Juoseppi?"
"Tulee kyllä kohta," vastasi ukko; mutta itse meni hän ympäri etsimään, hamasta kellarinporstuasta ylös ullakolle, jossa hän melkein peljätti itseänsä suurullisella huudollansa: "Juoseppi! Juoseppi!" Myös ulkoa, puodeista ja aitoista, etsei ukko poikaa. Koska Taavetti väsynyt ja suuttunut taas tuli tupaan, kohtasi häntä Lauri, kantaen Juosepin uusia saappaita. Taavetti kertoi kohta hänelle kahdakesken, etsineensä Juoseppia ja olevansa melkein levoton, että jotakin pahaa olisi taitanut pojalle tapahtua.
"Oletteko käyneet ukko Raskisella, poika kuultelee mielellänsä ukon soittavan torvea?"
"En", kuului vastaus.
"Sitte kiiruhdan minä sinne," virkkasi hyväntahtoinen Lauri, kohta rientävä pois toiseen päähän kylää. Jo kaukaa kuului hupaisesti torvenääni, ja Lauri ajatteli: Poika on varmaan siellä. Raskinen ollut ei sentään nähnynnä Juoseppia koko päivänä. Lauri palasi murheellisena takaisin äidenisälle; mutta tämä sanoi: "Ole nyt vaan hiiskumatta ja älä mitään sano vaimoille! sillä siitä he rupeisivat uikuttamaan. Pysähdä tänne vähäksi aikaa! Poika on varmaan lymynnyt; kentiesi käy hän ympäri ja tulee joulupoikien kanssa, vietelty heidän koreuksiltansa ja lauluilta. Kyyneleet päättävät sen veisun, sen saa Juoseppi oppia äidenisältä."
Näkyvästi levollisena istui Taavetti alas viheltelemään ja pieksi välistä ilmaan kämmenillä, ikään kuin ajatellen vaan sitä kuria, jonka poika piti saaman kärsiä.
"Minä olen levollinen ja odotan," sanoi hän ikään kuin itsellensä, viritti sitte piippunsa, ja kertoi Laurille, että poika oli oikea veitikka lystillisin vehkeinensä; mutta tästä leikistä pitäisi hän kuritettaman. Taavetti otti nyt piplian, aikova pitkittää lukemista siitä, missä oli ennen lopettanut. Ukko sulki kuitenki nyökäten taas sen pyhän kirjan, sillä paikka, josta luki, oli Kuningas Taavetin valitus sairaasta lapsesta. (2 Sam. 12 l.)
Ukko nousi nyt ylös ja meni kerta toisen perästä kuultelemaan. Heti rupesivat kaikki kirkonkellot soimaan joulujuhlalle kunniaksi. Nyt tulee hän varmaan, ajatteli ukko — mutta Juoseppi ei tullutkaan. Lauri esitteli nyt, että hän menisi vasemmalta ja ukko Taavetti oikealta puolen läpi kylän, kyselemään taloista. Hyvän hetken perästä tapasivat he toinen toisensa Taavetin tuvalla: eivät olleet mitään tietoa saaneet. Pian tulivat joulupojatkin; mutta Juoseppi ei ollut niidenkään kanssa. Nyt olisi hyödytöntä ollut enämpi salata mitään.