"Sen teenkin, mutta vielä täytyy jonkun toisenkin olla apumieheni, ja se olet sinä itse. Sinun ei kuitenkaan tarvitse peräti muuttua toiseksi ihmiseksi. Jos sinun täytyisi tehdä se, olisi se surullista. Minä olen tarpeeksi vanha tietämään, kuinka vaikea semmoinen muutos on, vaikka se on huokeasti sanottu. Sinun ei tarvitse muuta kuin parantaa itseäsi, ei muuta kuin riisua pois se, joka sinuun on vieraantunut, sillä alkuhamaan sinä olet hyväluonteinen, vaikka sinä olet tuon unohtanut mieltä mielin ja pitänyt sitä pilkkana, ylpeillen liukkaasta kielestäsi. Heitä kopeutesi pois ja vallanhimosi. Ellei avioliitto ole sydämellistä sopua, se on paljasta toinen toisensa kalvamista".
Pieniläntä pastori muuttui yhtä haavaa suureksi; hänen äänensä oli voimakkaampi, kun hän nyt Annin mieleen johdatti hänen sydämmensä tylyyden Maisua kohtaan ynnä hänen kopeuttansa. Anni kuulteli ja katseli säkenöitsevin silmin, ja hän tarttui kiini kuin saaliisen, kun pastori mainitsi hänen rikoksestansa Maisua kohtaan.
Tämä on kylä kaunista kuulella! Hän se on siis, tuo salavehkeinen vanhapiika, tuo ulkokullattu, joka on ärsyttänyt kaikki ihmiset häntä vastaan; papinkin ja kaikki ihmiset hän on yllyttänyt. Eikä mikään kissa halukkaammin pureskele hiirtä, kuin Anni nyt panetteli ja sadatteli Maisua: "Jos minä nyt vaan saisin hänen kiini", kirskui Anni ehtimän kautta.
Pastori antoi Annin riehua loppuun ja sanoi sitte: "Sinä kyllä olet Maisulle osoittanut olevasi paha, mutta sittekin on, kuin olen sanonut, että sinä et ole niin paha, sinä et ylimalkaan ole ollenkaan paha".
Nyt Anni itkusilmin valitti käyneensä niin peräti toisenlaiseksi, hän oli muuttunut niin kiukkupäiseksi, vaikkei semmoinen kuulunut hänen luontoonsa lainkaan, ja syynä tähän kaikkeen oli se, ettei hän mitään ansainnut eikä mitään ansaituksi saanut, eikä hän ollut luotu pitämään vähäpätöisen kellosepän taloutta pystyssä, hän joka syntyänsä oli ravintolan emäntä, ja jos pastori vaan auttaisi häntä pääsemään ravintolan emännäksi, oli hänen luja lupauksensa, ettei ikinä enää hänessä havaittaisi mitään vihaa taikka pahan rahtuakaan.
Pastori myönsi, että hän oikeastaan oli syntynyt ravintolan emännäksi — Anni suuteli kiitollisuudesta pastorin käsiä — ja pastori lupasi puolestansa tehdä, mitä taisi auttaaksensa häntä saamaan ravintolaa, mutta manasi ja rukoili häntä sen ohella olla odottamatta minkäänlaista muutostaan ulkoa. "Sinä et ole vielä kurjuudesta tai onnettomuudesta nöyristynyt tarpeeksi. Sinun kopeutesi on sinun syntisi ja sinun omasi ja omaisiesi onnettomuus. Suokoon Jumala, ettei joku todellinen onnettomuus vasta sinua käännä miehesi ja lastesi puoleen".
Anni oli istunut vastapäätä peiliä, kuitenkaan huomaamatta sitä ennen kuin nyt, kun hän näki kasvonsa peilissä, ja hänen mielestänsä oli kuin hämmähäkin seitti peittäisi hänen kasvojansa ja hän pyhkäsi sitä monta kertaa kädellään pois.
Pastorin piti lähtemän, mutta Anni pyysi häntä kuitenkin vielä jäämään; hän voisi paremmin ajatella, kun pastori oli läsnä, jos pastori vaan tekisi niin hyvin ja viipyisi vähän aikaa vielä.
Molemmin he sitte istuivat ison aikaa ääneti. Ei kuulunut muuta kuin kellojen napsutus. Annin huulet kyllä liikkuivat, mutta hän ei saanut sanankaan maalle.
Kun pastori vihdoin meni, suuteli Anni innokkaasti hänen käsiänsä ja pastori sanoi: "Jos luulet itsesi otolliseksi vieraaksi ja jos olet vilpittömästi kääntynyt, mutta aivan vilpittömästi, muista se, niin tule sitte huomenna Herran ehtoolliselle. Jumalan haltuun!"