"Te olette riemuinneet liian aikasin", sai Petrovitsch tuskin sanotuksi hampaittensa kalistukselta, "vielä on kuolema meitä lähempänä kuin elämä".
Ja taas kuului jyskinä ylhäältäpäin, ja lapsi rupesi matkimaan. Petrovitsch valitti, että tuo lakkaamaton kolkutus vaivasi hänen päätänsä; oli kuin joka lyömä olisi tungennut aivujen läpi.
Lents kaiketi ei saanut soittovärkkiä oikein seisatetuiksi, koska toinen niistä yhtäkkiä aikoi soitta, vaan halleluja-nuottia, ja Lents yhtyi korkealla äänellä laulamaan: "Hallelujat. Kiitosta Herralle veisatkaa!" Anni lauloi mukaan ja piti samassa toista kättänsä Lentsin olkapäällä ja toista lapsen päällä. Nyt kuului ylähältäkin ääni vastaavan: "Halleluja! Halleluja!"
"Pilgrim! minun armas veljeni!" kiljahti Lents samaan läpi sydämmen tunkevaan ääneen, kuin kerran ennenkin.
Kamarin ovi lyötiin ulkoa kirveellä rikki.
"Vieläkö kaikin olette elossa?" huusi Pilgrim.
"Vielä Jumalan kiitos olemme".
Pilgrim syleili ensiksi Petrovitschiä, jonka hän luuli Lentsiksi, ja
Petrovitsch suuteli häntä molemmille poskille venäläisten tapaan.
Kohta Pilgrimin perässä tuli taiteilia. Häntä seurasi Don Bastian ja kaikki lauluyhteyden jäsenet.
"Onko Wilheni terve?" kysyi Lents.