Päiv' oli paahtava, kirkas niin,
Sisällä en mä voinut olla;
Kiin hausk' oli vaipua aatoksiin
Mun metsikön tuon takalolla.
Mut sielläpä sääski ja muurahainen
Häiritsivät, vieläpä ampiainen.
"Armahani, etkös nyt mieli olla ulkona päivän paisteessa?" — sanoi äiti, istui lakalla.
Päiv' oli paahtava, kirkas niin,
Sisällä en mä voinut olla;
Niityllä mä laittelin laulelmiin,
Mit' tuolla voi mielehen tulla;
Mut kun sylen pitkä nyt käärme mun luo
Luikahti, mun juoksuhun kohta sai tuo.
"Tänlaisessa siunatussa ilmassa saattaa ihminen käydä avojaloin", — sanoi äiti, otti sukat jaloistaan.
Päiv' oli paahtava, kirkas niin,
Sisällä en mä voinut olla;
Helteestä mä ennätin laituriin —
Joella ja sen karikolla
Venheessä mä soutelin, vaan säde, kun
Nenääni se pisti, pois sielt' ajoi mun.
"Kyllä näinä päivinä saa heinät kuivina korjuusen", — sanoi äiti, löi heinäkasaa haravalla.
Päiv' oli paahtava, kirkas niin,
Sisälle en mä voinut jäädä;
Puun latvahan kiipesin, vilvoksiin
Ett' tuuli sais huuhtoa päätä.
Lehdistäpä, kas, mato kaulahan mun
Muksahti, ma kirkasin; hiiskö toi sun!
"Niin, ellei hän tänäpäivänä kipakoitse, ei hän ikinä kipakoitse", sanoi äiti, vilkaisi ylös tuntureihin.
Päiv' oli paahtava, kirkas niin,
Aurinko paahtoi kartanolla;
Virralle ma soutuhun tartuin kiin':
"Ah, tuoll' lepo voi toki olla!
Siell' upposin virtahan, saattamaton." —
"Tää viisu ei mult' ole, jos se sult' on."
"Ei tarvitse kuin kolme tänlaista päivää, ja kaikki on katos-alla", — sanoi äiti, hän taittoi vuodettani.