Rouva Rendalen ei ollut "runollinen". Hän astui ikkunan luo ja kurkisti kaihtimen taakse; olipa tosiaan tähtikirkasta. Piste. Koulumummolla onkin niin paljon ajateltavaa; ei liikene yhtään aikaa tähdille. Mutta sävy, jolla Tomas tuon mainitsi?… Oikeastaan ei Tomas viime aikoina ollut koskaan ollut iloisempi kuin tänä iltana. Eikä hän ollutkaan koskaan ennen malttanut pysyä heidän seurassaan koko iltaa, yli puolenyönkin! Tomas alkoi varmasti nyt vakiintua. Vai oliko se erityisesti taistelunhalua? Hän oli hirmuisesti Kurtien kaltainen…
"Rouva Rendalen?"
"Hyväinen aika!"
"Minä se vain olen —"
"Mutta, rakas Nora, etkö ole mennyt makuulle? Nyt minä lukitsen oveni… Mitä näenkään? Sinä olet vielä täysissä pukeissa?"
"Niin, oli niin tähtikirkasta."
"Tomas meni ulos."
"Sen kuulin. Voi hyväinen aika, rouva Rendalen!"
"Mikä on mielessäsi, tyttöseni? Niin, suohan anteeksi, nyt minä laskeudun vuoteelleni! — Kas niin!"
"Minä olen niin onnellinen."