"Menköön koulumestari hiiteen! Karhu, karhu!" Enempää hän ei saanut sanotuksi.
"Onko se ammuttu?" kysyi joku aivan hiljaa toisten tohtimatta hengittääkään. Thorvald istui läähättäen, nousi viimein, kiipesi seisomaan penkille, heilutti lakkiaan:
"Mennään sinne! sanon minä; minä otan kaiken syyn niskoilleni!"
"Mutta minne meidän pitää mennä?" kysyi Hans.
"Suurin karhu on kannettu alas, toiset makaavat siellä vielä. Niels Böen on pahasti haavoittunut, sillä Larsin pyssy ei lauennut, ja karhu suoraan heitä ahdistamaan. Poika, joka heillä oli mukana, pelastui heittäytymällä maahan ja tekeytymällä kuolleeksi, niin että karhu ei koskenut häneen. Heti kun Lars ja Niels olivat voittaneet oman karhunsa, he ampuivat hänen ahdistajaansa."
"Eläköön! Eläköön!" huusivat kaikki pojat ja tytöt, ja alas paikoiltaan, ulos ovesta ja eteenpäin läpi peltojen ja metsän Böeniin, ikäänkuin ei olisi koulumestaria olemassakaan.
Tytöt valittivat pian, etteivät voineet seurata mukana, mutta pojat ottivat heidät väliinsä, ja eteenpäin sitä juostiin.
"Varokaa koskemasta siihen!" sanoi Thorvald; "tapahtuu välistä, että karhu virkoo uudestaan eloon."
"Onko se totta?" kysyi Marit.
"On, silloin se nousee toisen elävän muodossa, varokaa siis!" Ja he riensivät eteenpäin.