4.
Pitkä sateinen vuoden aika alkoi kulua loppuun. Kevään pikaista tuloa ennustivat turpoavat urvat ja kuohuvat, nousevat joet. Kuusikoista levisi mitä raittiimpaa lemua; azaleapensaat puhkesivat ja sireenipuut alkoivat varustaa sinenpunertavaa pukuaan, vastaanottaaksensa kevään hymyyvää haltijaa. Vihannolla ylämaalla nousivat taas hattukukan harkot leveäin viheriäin lehtien välistä ja häilyttivät vielä kerran myrkyllisiä mustansinisiä kellukoitaan tuulessa. Nurmi vihoitti taas Smithparan haudalla ja satakaunoja sekä pieniä valkeita kukkia kurkisteli ruohojen välistä. Vähäiselle hautuumaalle oli menneen vuoden kuluessa karttunut muutamia uusia muistomerkkejä ja pienet kummut ulottuivat, kaksi aina rinnakkaa, aitavierua myöten Smithin haudalle saakka; se oli yksinään ja syrjässä. Kansa ei tahtonut haudata omaisiaan siihen kohtaan ja Smithin lepokammion vieressä oli sentähden tyhjä paikka.
Useat ilmoitukset olivat tuoneet kaupunkiin sen tiedon, että mainio näyttelijäjoukko kohta tulisi muutamaksi päiväksi huvittamaan kaupunkia hauskoilla "ilveillä ja tempuilla"; miellyttävän vaihtelon vuoksi lupasivat esitellä sävelpuhelmaa ja hupaisia lauluja sekä tansseja. Tämä tieto herätti koulun pienessä väestössä suurta hälinää ja antoi aihetta loppumattomiin keskusteluihin ja arveluihin. Opettaja oli luvannut Melissalle, että hänkin pääsisi katsomaan, koska sellainen huvitus oli hänelle harvinainen ja miltei pyhä; tuona tärkeänä iltana olivat sekä koulumestari että Melissa katselijain joukossa.
Näyttelijät toimittivat tehtävänsä jotenkin kömpelösti ja keskinkertaisesti; sävelpuhelma heiltä ei mennyt niin huonosti, että sitä olisi naurettu eikä niinkään hyvästi, että se olisi tyydyttänyt. Mutta kun opettaja, malttamattomana kääntyi pieneen toveritsaansa, hämmästyi hän ja miltei häpeillyt, koska hän näki kuinka syvältä näytelmä vaikutti tuohon herkkätuntoiseen ja pirteään impeen. Jokakerta hänen pieni sydämmensä sykki ja huohotti, nousi punainen veri hänen poskiinsa; hänen hienot, kiihkeät huulet olivat vähän raollaan; hän hengitti nopeasti, mustat silmät tuijottivat suoraan eteenpäin ja mustat kulmakarvat olivat nousseet ylemmäksi. Hän ei nauranut ilvehtelijän kohtalaisille leikinlaskuille, sillä Melissa nauroi sangen harvoin eikä hän niin hempeästi käyttänyt valkean kaulavaatteensa kolkkaa kuin Klytie, joka puhui likimmäisen ihailijan kanssa ja loi kouluopettajaan herttaisia silmiä samalla kuin hän pyyhki kauniita silmiään. Mutta kun näytteleminen oli loppunut ja viheriä esiriippu lankesi, huokasi Melissa syvältä ja kääntyi vakaamieliseen opettajaan, väsyneeltä näyttäen ja hymyllä ikäänkuin anteeksi anoen.
"Nyt tahdon mennä kotiin!" sanoi Melissa ja laski pitkät ripset alas mustille silmilleen, ikäänkuin sulkeaksensa ulkomaailmaa mielestään ja pysyäksensä mielikuvatuksen suloisilla mailla.
Kotimatkalla alkoi opettaja selittää koko näytöstä naurettavaksi. Hän sanoi, ettei se ollenkaan olisi hänestä kummaa, jos Melissa luulisi, että se nuori nainen, joka toimitti osaansa niin viehättävästi, todellakin oli rakastunut komeasti puettuun herraan. Noh! jos nainen tosiansa oli rakastunut tuohon herraan, niin oli se vallan onneton tapaus.
"Kuinka niin"? kysyi Melissa, silmänluomia avaten.
"Sentähden, ettei hän vähillä tuloillaan voisi elättää vaimoaan ja paitsi sitä maksaa vissiä summaa viikossa koreista vaatteistaan; eikä pariskuntana saisi niin suurta palkkaa kuin nyt — jos ei vaan kumpainenkin puolestansa ole naimisissa jonkun muun kanssa. Luulenpa varmaan, että kauniin kreivinnan mies ottaa vastaan piletit oven suussa tahi vetää esiriipun ylös tahi puhdistaa lamput tahi toimittaa jotakin semmoista jaloa ja hauskaa työtä. Mitä nuoreen herraan koskee, niin myönnän, että hänen vaatteensa todellakin olivat koreat — ne ovat kyllä maksaneet noin 2-3 dollarsia, paitsi tuo punaisesta puumulikankaasta tehty viitta — sen tiedän tarkalleen mitä se maksaa, sillä semmoista kangasta ostin verran kartiineiksi. Lissy, se nuori herra on oikein sievä poika, vaikka hän toisinaan naukkaa tilkan liikaa — se vika on anteeksi annettava ja se on minusta varsin pahankurista siitä syystä antaa hänelle selkään ja heittää hänet likaan, niinkuin tuo mies äskeisenä iltana teki Wingdam'issa".
Melissa oli ottanut hänen kätensä molempiin kämmeniinsä ja koetti katsoa hänen silmiinsä, joita nuori mies kiinteästi käänteli poispäin. Melissa ei usein käsittänyt umpimielistä ivaa, vaikka hän itse toisinaan osoitti pilkallista kykyä ja taipumusta, joka puhkesi sekä sanoihin, että tekoihin. Mutta nuori opettaja jatkoi samallaista puhetta, kunnes olivat saapuneet Mrs Morpherin ovelle ja hän sai hylätä Melissan tuon oivallisen naisen äidilliseen huostaan. Hän ei suostunut tämän ystävälliseen kutsumukseen illalliselle, vältti niin tarkasti, kuin mahdollista oli, sinisilmäisen Klytemnestran tenhoovaa katsantoa ja palasi majaansa.
Pari, kolme päivää saapui sitte Melissa liian myöhään kouluun ja perjantaina hän ei iltapuolella tullut kävelemäänkään kouluopettajan kanssa, niinkuin aina ennen. Opettaja aikoi siis jäädä kotiin, koska hänen pikku toveritsansa ei tullut näkyviin. Kun hän korjasi kirjansa niitten paikoille, ennenkuin kouluhuoneesta läksi, kuuli hän vienon äänen lausuvan hänen nimensä. Hän kääntyi ja näki edessään Aristeides Morpherin.