"Jooseph Tryan!"
Hän ei liikahtanut. Me kokoonnuimme hänen ympäri ja minä laskin käteni hiljaa hänen olalleen, sanoen:
"Luo silmäsi ylös, ukkoseni, katso! — Vaimonne ja lapsenne — missä ne ovat? — Ja pojat — Georg? — Ovatko ne täällä? — Ovatko ne pelastetut?"
Hän nosti vitkallisesti päätään ja katsoi meihin silmäyksellä, joka ehdottomasti sai meitä peräytymään. Hänen katseensa oli rauhaisa ja kylmä; siinä ei ollut pelkoa, vihaa eikä tuskaa — mutta se pani sittekin veren hyytymään suonissamme. Hän kallisti taas päänsä kirjalle eikä sen enempää huolinut meistä. Miehet katselivat minua sääliväisesti, vaan eivät virkkaneet sanaakaan. Minä koetin vielä kerran.
"Jooseph Tryan — ettekö muista minua? — Maamittaria, joka mittasi tilanne — Espiritu Santo? — Katso minua, vanha mies!" Ukko värisi ja kääri huopaa tiiviimmin ympärinsä. Silmänräpäyksen kuluttua alkoi hän kertoa itsekseen: "Maamittari, joka mittasi tilanne — Espiritu Santo;" hän kertoi niitä sanoja monta kertaa kuin läksyn ikään, jota hän tahtoi pysyttää muistiinsa.
Minä käännyin murheissani poispäin, mutta samassa tarttui hän kauhistuneena käteeni ja sanoi: "Hiljaa!"
Me olimme kaikki ääneti.
"Kuuntele!" — Hän pani käsivartensa kaulani ympäri ja kuiskasi korvaani: "Minä muutan!"
"Muutat?"
"Hiljaa! Älä puhu niin kovaa. Muutan. Ah! — mitä tuolla on? — Ettekö kuule? — tuolla! — Kuunnelkaa!"