Huomattava merkitys Richard Wagnerin kehityksessä on Carl Maria von Weberillä, "Taika-ampujan" säveltäjällä, joka v. 1817 oli saapunut Dresdeniin, italialaisen oopperataiteen tyyssijaan. Weberin ihanteena oli saksalainen kansallinen ooppera, ja kun "Taika-ampuja", jossa hän oli osittain toteuttanut ajatuksiaan ja ihanteitaan, esitettiin näyttämöltä, teki sen ehyt, viehättävä, melodinen, tanakka ja tervehenkinen musiikki valtavan vaikutuksen. Wagnerin tehtäväksi tuli sitten myöhemmin kehittää Weberin istuttaman kansallisen oopperan taimi, josta kasvanut valtavan suuri puu tunki kukkeat lehvänsä yli koko musiikkimaailman.
Weber siis oli Dresdenissä antanut alkusysäyksen Wagnerin musikaalisille harrastuksille. Ja Leipzigissä sai Wagner kuuluisissa Gewandhaus-konserteissa tutustua uuteen maailmaan, jonka kirkkaimpana nimenä loisti Ludwig van Beethoven. Koulunkäynti Leipzigin Nikolaikimnaasissa "maistui puulle" — Beethoven valtasi hänen ajatuksensa kokonaan. Eräässä novellissaan on hän tästä elämänsä käänneajasta kertonut seuraavaa:
"En tiedä, mille uralle minut oikeastaan oli aiottu; mutta sen muistan, että kun eräänä iltana kuulin esitettävän muuatta Beethovenin sinfoniaa, sain kuumeen ja tulin sairaaksi; ja kun sitten jälleen paranin, oli minusta tullut musiikkimies. Tästä seikasta johtuu kai, että minä, vaikka aikojen kuluessa olen tullut tuntemaan paljon kaunista musiikkia, kuitenkin eniten rakastin, kunnioitin ja jumaloin Beethovenia". "Beethovenin kuva sulautui mielessäni yhteen Shakespearen kanssa: unessa näin heidät molemmat ja puhuttelin heitä; herätessäni kylvin kyynelissä."
Lähimpiä seurauksia siitä suuresta ihastuksesta, jonka Beethoven oli hänessä herättänyt, oli, että hän päätti varustaa aikaisemman "Leubold"-murhenäytelmänsä musiikilla, kuten suuri mestari sävelin oli lisännyt Goethen "Egmontin" tehoa ja vaikuttavuutta. Näin oli Wagner jo tietämättään antautunut sen ajatuksen lumoihin, joka teki hänestä myöhemmin varsinaisen saksalaisen musiikkidraaman luojan. Uskoen pystyvänsä luomaan "Leuboldin" musiikin menee hän erääseen musiikkilainakirjastoon ja ottaa sieltä lainaksi Logierin oppikirjan kenraalibassosta, ryhtyen mitä suurimmalla innolla tätä tutkimaan. Vaikeudet, joita näyttää nousevan tielle, vain lisäävät hänen intoaan. Perheen vastustuksesta huolimatta — äiti toivoi yhä vielä pojastaan "leipätyön" tekijää! — jatkoi Richard syventymistään musiikin ja sävellystaidon salaisuuksiin. Harmoniaopissa oli hänen opettajanaan muuan orkesterinsoittaja, mutta tämä opetus ei oikein tahtonut kantaa hedelmiä: se oli Richardista liian kuivaa! Hän tutki innokkaasti Beethovenin sinfonioita, joitten partituurit kopioi itselleen, laatipa 9:nnestä sinfoniasta pianosovitelmankin, (kaksikätisesti soitettavan!), jonka lähetti Mainziin Schottille, pyytäen tätä ryhtymään kustantajaksi. Schott vastasi kuitenkin pojan suureksi suruksi kieltävästi, mutta suorittamastaan työstä hän sai kuitenkin lahjaksi ja "vaivan palkaksi" Beethovenin "Missa solemnis"-sävellyksen partituurin.
Wagner kävi ahkerasti teatterissa tutustuen näin sen ajan muotinäytelmiin ja -oopperoihin. Auberin ooppera "Porticin mykkä" teki häneen valtavan vaikutuksen. Kesällä v. 1829 — siis 16-vuotiaana — käväisi hän Magdeburgissa näyttämässä sävellyksiään musiikkitirehtööri Kühnleinille, saaden niistä arvostelun, ettei "niissä ole hiventäkään hyvää!" Tällainen tuomio tuntui nuoresta säveltäjästä ensi hetkenä varmaan hyvinkin lamauttavalta, mutta mitäpä siitä: mieli paloi eteenpäin, eteenpäin voittoihin musiikin ohdakkeisella polulla.
Huhtikuussa v. 1830 siirtyi Wagner Nikolai-koulusta Tuomas-kouluun. Hänen ahkeruutensa ei tässäkään opinahjossa ollut erikoisen suuri, sillä into säveltämistyöhön vei voiton kaikesta muusta. Jouluna v. 1830 hänen suuri orkesterialkusoittonsa (B-duuri) esitettiin Leipzigissä musiikkitirehtööri H. Dornin johdolla. Wagner itse sanoo tätä myöhemmin tietymättömiin kadonnutta alkusoittoa "typeryyksiensä huippusaavutukseksi". Tutkijain työtä helpottaakseen oli hän kirjoittanut partituurin kolmea eriväristä mustetta käyttäen: jouhisoittimien äänet oli merkitty punaisella, puupuhallus-soittimien vihreällä ja vaskisoittimien mustalla musteella! "Beethovenin sinfonian piti olla pelkkä Pleyelin sonaatti tämän ihmeellisesti sommitellun alkusoiton rinnalla", sanoo Wagner, ollen itse siihen aikaan tietenkin vakuutettu sävellyksenä tavattomasta arvosta. Mutta yhtä vakuutettu ei ollut orkesteri: se asettui jyrkästi vastustamaan sellaisen sävellyksen esittämistä, jossa kaiken muun hyvän lisäksi rumpu joka neljännen tahdin jälkeen paukahti fortissimossa! Dorn kertoo, että hämmästynyt kuulijakunta ei tiennyt, miten orkesteri lavalla oikeastaan oli asiat, kun soittajat pitkällisen "sekamelskan" jälkeen laskivat soittimet käsistään ja alkusoitto oli päättynyt: "yleisö luuli vielä tulevan jotain miellyttävämpää kuultavaa".
Dorn lohdutti Wagneria tappion johdosta sanoen löytäneensä sävellyksessä "jotain kunnioitusta herättävää". Tämä tunnustus kannusti jälleen Wagneria antautumaan musiikkiuralle. Erotutkintoa suorittamatta hän erosi Tuomas koulusta ja kirjoittautui helmik. 23 p:na 1831 yliopistoon, opiskellakseen filosofiaa ja estetiikkaa. Nimensä hän kirjoitti "Musiikki"-sarekkeeseen. "Humussa ja sumussa" kului alkuaika yliopistossa, luvut ja musiikinharrastuskin saivat jäädä syrjään. Pian hän kuitenkin kyllästyi ylioppilashurjistelujen tyhjyyteen, ja ryhtyi entistäkin innokkaammin jälleen jatkamaan musiikkiopintojaan.
Wagner sai opettajakseen Tuomas-kirkon kanttorin Theodor Weinligin (synt. 1780, kuollut 1842). Tätä opettajaansa hän saa kiittää varsinaisesta kehityksestään ja mitä perinpohjaisimmista teoreettisista tiedoistaan. Weinligilla ei — Wagnerin kertoman mukaan — ollut mitään erikoista metodia, mutta hän osasi opettaa niin että siitä oli oppilaalle hyötyä. "Hän valitsi jonkun kappaleen, useimmiten Mozartin sävellyksen, kiinnitti huomiota sen yleisrakenteeseen, yksityisten osien laajuuteen ja suhteeseen, huomattavimpiin modulatsioneihin, teemojen lukumäärään ja laatuun sekä rytmin ja esittämisen yleiskulkuun", kertoo Wagner. "Sitten asetti hän tehtävän: 'Teidän on nyt kirjoitettava niin ja niin monta tahtia, jaettava ne niin ja niin moneen osaan vastaavine modulatsioneineen; tulee olla niin ja min monta sen ja sen lajista teemaa'." Kuten näkyy, oli Weinlig aitosaksalainen opetuksen perusteellisuudessa, joka muistutti miltei pikkumaisuutta. Mutta Wagnerin ei tarvinnut katua, että hän oli saanut Weinligin opettajakseen. Kun tämä oli kaikki tietonsa tyhjentänyt, sanoi hän oppilaalleen: "Te olette nyt oppinut seisomaan omilla jaloillanne. Todennäköisesti ette milloinkaan opi kirjoittamaan fuugaa; mutta jos osaisitte sen kirjoittaa, saisitte siitä teknillistä itsenäisyyttä, ja kaikki muu olisi teille helppoa. — Päästän nyt teidät opista, niinkuin mestari oppipoikansa, kun tämä on oppinut kaiken, mitä mestari voi hänelle opettaa." — Mitähän Weinlig myöhemmin olisi mahtanut "oppipojastaan" sanoa!
Richard Wagnerin ensimmäiset, Breitkopf & Härtelin kustannuksella v. 1832 ilmestyneet sävellykset, pianosonaatti, poloneesi ja fantasia, olivat Weinligin opetusaikana syntyneet, ja niistä sai varsinkin viimeksimainittu hyvän arvostelun. V. 1832 esitettiin Gewandhausissa konserttialkusoitto (d- molli), joka otettiin suosiollisesti vastaan samoin kuin hieman myöhemmin esitetty suuri konserttialkusoitto (C-duuu) ja Raupachin "Kuningas Enzio"-nimiseen näytelmään sävelletty alkusoitto. Goethen "Faust" oli aiheena 7 sävellykseen, joita ei ole julkaistu. Nuoren ylioppilaan mestarituote oli C-duuri-sinfonia, joka syntyi v. 1832. Se sisälsi paljon omaperäistä sekä teemojen käsittelyyn että harmoniaan nähden antaen jo aavistuksen säveltäjänsä nerokkuudesta. Tammik. 10 p:nä 1833 tämä sinfonia — ainoa, mikä hänen kynästään on lähtenyt — esitettiin sangen hyvällä menestyksellä.
V. 1832 pistäysi Wagner Wienissä ja Pragissa, oppiakseen jotain uutta; varsinkin olisi Wien tässä suhteessa voinut tarjota paljon, ellei musiikki, jota siellä esitettiin, olisi ollut laadultaan perin ala-arvoista tai keskinkertaista. Matka Wieniin tuotti siis pettymyksen. Pragissa hän sensijaan tutustui useaan aikansa etevään musiikkimieheen, ja sikäläisen konservatorion oppilaat esittivät hänen sinfoniansa.