Muantie höyhtyneen, kirkon-nurkka nukkuneen.
Meijän elämäkerrastamme.
Hyvä hyvästi elää, kaunis kuolla kunnialla.
Loppu-sanat.
Rauha elävillen, lepo kuoleillen.
Koettelemus että näistä meijän vanhoista sanalaskuista tiiustella meijän esivanhempien mielenluontoa,[170] heijän tapoja, käytöksiä ja ajatuksia, niin henkellisissä kuin moallisissa asioissa.
Meijän vanhoin Jumalan tuntemuksesta ja Jumalanpalveluksesta on varsin vähä sanottavoo, sillä se on jo tykkänään poiskavonna kansastamme. Kuitenkin löyvämme myö näistä jälellen jäänneistä sanantavoista, että hyö uskovat yhtä Jumalata, jonka hyö kuhtuivat "taivaan ja moan Luojaksi" (1, 5, 11),[171] ja puhuvat hänestä, että hään oli taivaan ja moan sepittänyt. Häntä kuhuttiin myöskin sen tautta "taivahan takojaksi, kaiken luonnon kalkuttajaksi" (2, 3); ja koska hänestä puhuttiin, sanottiin myös: "Jumala ylhäll' Taivoissesa", koska hänen istumensa luultiin olevan taivahassa.
Olennonsa puolesta, hyö pitivät häntä yhtenä henkenä, koska ei missäkään löyvy merkkiä, että hyö oisivat kuvaillut häntä moallisella tavalla, tahi tehneet häntä luonnollisella tavalla silmissämme nähtäväksi. Heijän juohtumuksetkin, jotka muuten oli kyllä paisuvaiset ja pöyhisteleväiset luonnostansa, eivät kuitenkaan uskaltanna kuvaella häntä luonnollisessa tahi silmin-nähtäväisessä hoamussa, joka osottaa että heijän juohtumukset hänestä ei ollut moalliset ja roaat, mutta henkelliset, koska hyö ajatuksillansa käsittivät yhtä henkee, ilman että pukea häntä moallisilla piiroksilla.
Luontonsa puolesta häntä piettiin hyvätahtoissa (15, 9, 5). Sanottiin hänen olevan kaikkiin-täyvellisin (2), armollinen (5), avullinen, hyvä-syvämminen (15), ja kaiken-tietävä (4).[172] Hyö anovat sen eistä häneltä apua ja hyvyyttä, sillä hänessä luultiin olevan kaiken onnen ja autuuen alku (1).
Hänen ylistämisestä tahi kunnioittamisesta ei mainitak missäkään näissä sananlaskuissa, eikä puhutak ollenkaan josta kusta ulkonaisesta Jumalanpalvelluksesta hänen nimensä kunniaksi.[173] Hänen palvellus näyttää ainoastaan olleen sisällinen; nimittäin rukouksissa hänellen tästä hänen sulasta armosta ja laupeutesta (6-12). Häntä ei myöskään millonkaan mainitak kiivaaksi tahi kovaksi, jäykäksi eli pahuutta rankaisevaksi; sen eistäpä häntä ei myöskään pelätty,[174] eikä uhrilla lepytetty.[175]