v. 423. Jaloistaan ketterä, t. "jalo juoksulleen, salvakas, jaloillans jättävä", joka muata salvaa. Greekkalaiset pitivät sitä yhtenä suurimmana kunniana, että voittaa toista juoksemassa; ja hyö palkihtivat aivan julkisesti, ja kunnioittivat niitä, jotka Olympin juhlilla, olivat hilpiämmät juoksulleen.
v. 424. Roavain kouksorkaisten keskellä t. "Härkäin viärsiäristen", joilla on koukuissa potkat. Eilipes (käyrä-jalka) on myös ehkä merkihtevä, "lupsittava, kavioistava, putkoava"; jostapa Tranér on Ruohtiksi kiäntänyt nämät sanat, meijän mielestämme kyllä rumasti, sanoissaan: "den fotuppswängande fänad".
v. 425. Synkiä maita, t. "mehtäsiä maita", e. saloja ja syvämmaita.
v. 426. Saaliksi soanut; sanasta sanaan se oisi "tähänkin (vankina) tuonut", nimittäin, Troijan piiritoksellen; joka puhe on piammin yhtä merkihtevä.
v. 428. Ruomalaisten Diána, eli Greekkalaisten Artemis, oli petonpyytämisen, eli mehtolan ja tapiolan Emäntä. Mutta häntä piettiin myös niin kuin Tuonelan tyttöä, kuoleman neitona, joka toi kuoleman ihmisillen. Ja koska tässä ei nimitetäk mitä erinomaista kuolemaa, niin on uskottava, että Andrómachin äiti kuoli kotonansa, luonnollisella tavalla, kuoleman vuotellansa.
v. 429. Ainua äiti: Perustus-kielellä on taas niin kuin 413 värsyssä pótnia maeter, joka sanasta sanaan, ei ou tähän niin hyvin vastoava, kuin pitäis. Sillä, koska vaimo sano, että Héktori oli yksinään hänen isänsä, niin sopii myös, että hään sanoo hänen olevan hänen ainuan emonsa. Että aina sanoja keäntää, vaan ej aatosta, olisi niin sopimatoin, kuin että suomentaa sen ruohtalaisen puheen söta mor, sanalla: imelä äiti.
v. 430, Toveri t. "puoliso"; Oaleksos paksakoites olisi Suomeksi, kukoistava toveri; vaan tällainen sanan-liitos olisi aivan äkkinäinen; ehkä oisi parempi jos sanottaisiin: "Olet mun veljeini myös, ja puoliso, kukkasein kulta".
v. 431. Armahtavainen, nimittäin vaimolleis ja lapselleis.
v. 432. Orvoksi t. isättömäksi.
v. 433. Joukkoisi, t. sotajoukkoisi. — Fiikunan-mäillä, merkihtee yhtä mäkee, jossa kasvaa fiikunapuita.