Näistä hänen moneista ansioista niin Kuninkaat piti hänestä paljon, ja ottivat hänen sanansa varteen niissä tarkeemmissa asioissa. Hänen täytyi vielä 93:lla vuuellansa (v. 1449 ja 1450) viipyä talvi-kauen Tukhulmissa, (kussa hään myös v. 1448 oli soapuvilla Kuninkaan Koarlen koroittamisessa) että siinä neuoillansa olla Kuninkaallen avuksi.
Hänen kuolemasta, hautaamisesta, ja hautavarjosta on jo ennen puhuttu.
(Vastapäin enemmin).
ANNA MARÍA.
Pakina
Suomenettu Walter Scotin Ivanhoesta.
(Laulettava vanhoin Skottilaisten laulun-soitolla).
Anna María, jo hämärät helviä!
Kuules mun kultain — jo päivänmä neän!
Jo linnut ne laulaa, ja sumut ne selviä;
Hoi, Anna María! — Nouseppas joh!
— No, niin nouseppas joh!
Anna María, jo oamu on käissämme,
Mehtämies torvellans tojotteloo;
Ja korvet ja kalliot kaikkuuvat eissämme,
Ylös, mun kultaini! nouseppas joh,
— No, niin nouseppas joh!
Voi Tybalt mun kultain, kuin unta ei suonnut;
Mun muiskut ne muistuttaa unestain viel'!
Ei koskaan ouk päivä tänn' tuttavain tuonnut,
Niin kuin se salainen suloinen yö,
— Kuin se suloinen yö.