[41] Kuitenkin olen minä outtanut heiltä tätä kirjallista apua (bidrag) aina loppuun asti tästä kirjan-painamisesta, soahaksein heiltä ies muutaman sanan tähän pistetyksi; ja olen sen tautta nimelläin merkittänyt omia tekojain, että eroittoo heitä muista; yksi neuo, jota ei oisi tarvittu. Mutta sitä-vastoin olen minä tässä olevassa Kuninkaallisessa Moalamus-Opistossa (Målare-Akademin) tavannut monta nuorta Suomalaista, jotka ovat olleet varsin hyvätahtoisat auttamaan minua näihen kuviin kuvittamisella ja kivellen piirruttamisella. Tästä heijän vaivastaan ja toimestaan, jolla ovat merkillisella tavalla tämän kirjan kaunistaneet, soan minä heitä tässä julkisesti kostella, ja kiitoksella mainita veljekset Magn. ja Wilh. von Wright Kuopiosta, Henr. Joh. Strömmer Pieleksestä, Rob. Ekman Uuesta-kaupunnista, ja Ad. Hård Kuopiosta.
[42] Minä oisin kyllä välttänyt moittimuksia, jos oisin kirjuttanut tavattomasti vanhalla tavalla, ja oisin ehkä käsittänyt rahallista voittoa, jos oisin painuttanut tavallisilla kirjoitus-nenillä (bokstäfwer) talonpojiltakin luettavaksi. Mutta mikä oisi ollut voitto minun puolesta, oisi kielen puolesta ollut kavotus.
[43] Se on moni joka lukoo minun nuoruuttain mullen viaksi, ja sanoo, että minun oisi pitänyt seästää näihen asioin toimittamista vanhoillen ajoillen, jollon mulla oisi enemp' mieltä ja ymmärrystä. Toiset, jotka ovat olleet vielä enemmin yksi-pintaiset, ovat sanonneet, että se on juuri hävittömästi ja oma-rakkautesti (egenkärt) multa tehty, rueta näin vanhoja kielen-piiroksia musertamaan, ja niskoittelemaan vasten kaikkia vanhoja kirja-tapoja; ja ovat peättäneet minun tehneen tätä ainoastaan halataksein sillä kuuluisan nimen. Mutta hyö eivät ehkä tuntenek että se joka ainoasti tahtoo kunnioitetun nimen, niin hänen pitäis nouattaman kaikkein mieltä; hänen pitäis keänteä ihtesek, niin kuin kaislat, tuulen mukaan, voan ei tuulen vastaan; eli hänellä ei piek olla mitään omoo oatosta, mutta hänen pitäis olla yksi mielen-noutaja muihen oatoksista ja tahosta. Se ei ouk seneistä mikään nimen-kuuliaisuus, eikä mikään oma-rakkaus, joka on minua tähän yllyttänyt, kussa minua moititaan, voan ei kiitetäk. Minä olen jo itekkin arvellut, käypkö minun poika-miessä näin rueta nutustelemaan sekä vanhoja että nykyisiä kirja-seppiä, ja pujottaa meijän kielemme uusiin pauloin? Sillä yhellä puolella nähessäin kuuluisia ja ylhäisiä Suomalaisia kielenkirjuttajoita, joihen etessä kansa kumartaiksen, ikeän kuin näillen heijän vanhoillen kirjoitus-tavoillen — niin minua hirvittää; ja nähessäin, toisella puolla, minua iho-yksinään, ilman minkään-laisetak turvatak, ja takanain Suomen Kielitär (Språk-gudinnan) istuavan surussain suu-kahleissaan — niin minua peloittaa: pitäiskö minun tähän pulmaan rueta, vai oisiko paras ehkä olla hänestä pois järkiään. Mutta jos minun omain paras oisi voattinut multa tätä viimeistä, niin meijän kielen paras voatiipi sitä ensimäistä. Ja koska yksi hyvä aikomus ei millonkaan piek lykättämän huomeseksi (sillä tavalla on jo moni hyvä asia jeännyt tekämätäk), ja koska se on multa tietämätöin kuinka pitkä ikä mulle on luotu, tahi kuinka kauan minun piti varttuman tätä päiviäin vanhenemista, niin se oisi ollut tyhmästi tätä outtamaan. Ja koska minä olen havainnut, että ne kauniimmat, isommat ja voimallisemmat työt ovat usseemmittain tehty ihmisiltä heijän nuoruutessaan, vaikka vasta vanhana ovat siitä tulleet kuultuiksi ja kunnioitetuiksi, niin aattelin ettei ouk vikoo nuoruutessa, eikä vanhuuen varttumista. Ja kuin kahotaan näitä omia vanhojamme, ja kysytään, missä ne työt ja vehkeet, joita ovat aikoinsoaneet, missä ne viisauen ja vanhuuen hetelmät, joista aina puhutaan, ja jotka meillen kypsyttäisivät? niin löyetään, että ne joilla on ansioita näyttää, ovat jo nuoruutesaan heitä hakena (sillä: "joka on nuorra nopia, se on virkku vanhanakin"), toiset toas, jotka ovat seästäneet ihtesek vanhuuteen, heillä ei ouk muuta kuin vanhuus ja huonous jälellä, sillä heijän suurin viisaus on ollut puuttumattomuutessa. (Ilmankos sanotaan, "joka jeäpi terältä, niin se jeäpikin hamaralta"). Ja koska se vielä käynnöön minunkin kanssain samalla tavalla, että tultua vanhaksi, soaha omoo parasta valvoataksein, jollen yhteistä uhrataan (jota nykyisin viisauteksi mainitaan) tahi keäntyä huonoksi ja heikoksi, kussa puuttuu uskallusta, koska voima on vajoolla, niin minä olen ei ainoasti kiiruhtanut näihen toimittamista, mutta paheksin että olen jo näin kauan näitä laimin lyönyt.
[44] Ja ilman tätä kaikkia — kuka meistä ei tunnek niitä luulioita ja korvan-kuiskuttajoita, niitä sala-kuuntelioita ja sanan-juoksuttajoita, jotka vihalla ja kateuella lukoo viattomiakin paikkoja viaksensa, ainoasti että toisen vahinkoittamisella hyötyttää ihtesek; ja jotka ovat ehkä jo varoissaan minuakin tavoittamassa.
[45] Minä en puhuk kaupuntiloista eikä meijän isommista virkamiehistä, kussa tavataan ymmärrystä, joka painaa paljon; mutta tässä on puhe moa-kylistä ja kokonaisesta kansasta. Jos tutkistelemme meijän Moisi-miehiämme monessa paikoin, eli moa-junkkarimme, kuin heitä ennen kuhuttiin (ja joks saisimme heitä vielä kuhtua) — kuinka monta heistä nouattaa kirjallisia harjoituksia ja mielen-valaistusta? Minä tunnen pitäjäitä, kussa löytyy toista ja kolmatta kymmentä hoviloita tahi moisioita, ja kussa ei 10:nessä vuuessa ostetak yhtä uutta kirjoo — sitä vähemmin luetaan. Määppäs heitä puhuttelemaan? Hoasteloovatko hyö muuta kuin Hevoisistaan ja Koiristaan, tahi pelloloistaan ja Sioistaan, eli korttiloistaan ja juominkiloistaan? (Tätä ymmärtää kaikki Talonpojatkin). Ja meijän nais-väki — eihän heilläkään ouk (monessa paikoin) muuta puhetta, kuin toisten voatteista ja puheista, jota ne välillään kertoavat ja juoksuttaavat. Eikä se ouk heijän syy, se on meijän, jotka ei ouk tuottaneet heillen mielullisempia huvituksia, emmekä itäk näihin suostuk. Niin se oli muutamia vuosi-kausia siitten, ellei asiat nyt lie muuttuneet. Sanotaan ehkä, ettei meill' ouk varoo hukuttoo rahojamme kirjoin. Vai ei! Mutta jos tulisi puhe juomisesta ja pelistä — kyllä siitten rahoja löytyis, ikään kuin muihin joutaviin laitoksiin, jotka huvittaavat meijän turhaisuutta (fåfänga). Se oisi toivottava jos toimelliset miehet, moalla, asettaisivat isoimmissa moa-pitäjissä laina-kirjastoja (Lån-bibliothek) joilla huvittais ja hyövyttäis moa-miehiänsä.
[46] Tätä on sanottu heillen kunniaksi, voan ei häpeeksi; sillä se vältää meistä kävytmielisyyttä ja huikentelevaisuutta. Mutta jos tämä mielen-jäykkäys ainoasti vajuisi paljaasta valaistamattomuutesta, niin ei ouk meillen mitään kehumista.
[47] Muutamia vuosia siitten, ei löytynyt Suomessa kuin yks ainua kirjanpaja Turussa (sillä se joka oli Voasassa, ei painant paljon), nyt jo löytyy 9; nimittäin 3 Helsinkissä, 2 Turussa, 1 Porvossa, 1 Viipurissa, 1 Oulussa, ja 1 Voasassa. Niin että kyllä ois Painajoita, jos ois kirjuttajoita ja lukioita. Mutta jos toas kahotaan mitä on painettu, niin se on enemp kyllä kokouestaan, kuin eesmännäinnä aikoina, miten liennöö sisällä-pioistaan.
[48] Ennen annettiin Suomessa ainoasti yhet Viikko-sanomat, nimittäin Åbo Tidning; mutta näinnä vuosinna on jo annettu 7; nimittäin Finlands Allmänna Tidning, Mnemosyne (jota on lopetettu) Åbo Morgonblad (jota pois-kielettiin) Åbo Underrättelser, Åbo Tidning, Turun Viikko-sanomat, ja Wiburgische Wochenblatt. Ja se on uskottava, että näistä uusista kirjanpajoista ilmistyy vielä muitakin.
[49] Tätä selitetään e.m. siitä, että kuin v. 1776 aloitettiin Turussa toimittoo yhet Suomalaiset Sanoma-lehet nimellä "Suomen-kieliset Tieto-sanomat"; niin nämät aikomukset kohtais niin paljon vastusta, ja niin vähä osto-miehiä, että kuin olivat painaneet 4 Numerota, niin herkäisivät pois koko laitoksesta. Sitä vastoin kuin Becker v. 1820 painutti Sanomiansa, niin hään sai toista tuhatta peällen-tarjojoita, ja sanotaan, että ainoasti Ilmolan pitäjässä oisi talonpojat nouattaneet 120 kappaletta näitä lehtiä. Pahuus, että yksi asia, joka sai niin hyvän alun, piti soaha niin kunnottoman lopun!
[50] Näistä esteistä ja vastuksista ovat ne isoimmat, niinkuin tässä seuraa: Koska minä Lokakuussa v. 1826 aloitin painuttoo tätä Otavoain Ecksteinin kirjanpajassa Tukhulmissa, niin siinä oli niin vähä näitä paino-neniä (stil, typer) koska siinä painuttiin muitakin kirjoja niillä samoilla, ett'en tainut soaha kuin puolen Arkia kerrallaan pujotetuksi. Ja koska Suomenkieli oli heistä äkkinäinen, ja varsin vaikia painonojennuksistaan, niin eivät yks'kään tahtoneet siihen mielellään ruveta; voan heittivät minun työni muita jälemmäksi. Minun täyty juoma-rahoilla läpyyttää heitä, ilman en oisik tullut mihinikkään. Tällä tavoin en tainut soaha jos puolen Arkin viikossa painetuksi niin että koko ensimmäisenä vuonna ei painettu muuta kuin 30 kokonaista Arkkia. Jos sehik oisi kaikki ollut I:stä osoo, niin oisi ollut hyvä, mutta minä alotin toistakin osoo yht' aikoo (heitä painettiin vuorotellen) koska olin sitäkin luvanut aikaisin valmiiksi. Syksyllä v. 1827 loppui multa paperit, jota olin ite ostanut (luulessain sillä soavain sitä helpommalla hinnalla) ja koska nyt piti samalta Paperin-kauppialta ostoo enemmän, niin ei ollutkaan hänellä eneän sellaista. Hään oli sillä välillä pois-myönyt kaikki tätä loatuista paperia, eikä löytynyt sellaista (sinistä) koko kaupunnissa ostoksi. Minä sain nyt vasta tietäksein, että se oli tuotettu Lesseboin paperin-pajasta (Pappersbruk) lähes Vixionin kaupuntia Skånassa, ja ettei sellaista ol't soaha ennen kuin ens' keväellä, mertä myöten. Mitäs minun nyt piti tekemän! Pitikö minun varttuman siihen, vai pitikö mun ottoo tois-loatusta valkoista paperia, joka yksissä kirjoissa näyttää varsin rumallen? Minä outin aina Touko-kuuhun (v. 1828) toivoissain ennen syksyä kuitenkin soavain kirjain painetuksi. Sillä tavalla mäni multa kaiken talvi hukkaan. Kuin tuli uutta paperia, niin silloin olin toas ilman rahatak, eikä tässä rahatoin piäsek mihinikkään. Ne rahat, jotka minun piti Suomesta soaha, viipyivät ylin aikaasek; ja oisin seisonut siinä, ellei minä oisik soanut lainaksi muutamilta teällä asuvilta Moamiehiltä. Sillä tavalla rupeis toas Otavan painaminen. Ettei pitännyt käyä näin hitaisesti, voan jotta piti joutua, painutin minä häntä nyt kahessa kirja-pajassa, nimittäin toisen Osan vanhalla paikalla ja tätä ensimmäistä Norstedtin luonna, Poikineen (Norstedt & Söner). Tässä painaminen kävi muutamia viikkoja oikeen uhosti (riskisti) voan tämä paino oli asetettu varsin K. Tietomus-Opiston (K. Wetenskap Akademins) varaksi (sitä sain vasta silloin tietä). Opistolle tuli siitten niin paljon Allakkoita ja muita tarpeellisia kirjoituksia painettavaksi, jotka oisi pitännyt jo Juhannukseksi joutua valmiiksi, että kaikkein muihen täytyi jeähä sipo-sillään. Sillä lailla seisautettiin minua toas aina Elo-kuuhun, jolloin toas aloitin. Siit päivästä se on käynyt solkenaan, ilman esteitäk. Mutta ei siinä kyllä! Vähäkös mulla oli tekemistä näihen kuviin, piirustoksiin ja soittamuksiin kanssa, jotka ovat antaneet mullen paljon toimittamista. Ja ilman sitä niin minun on vielä sillä välillä täytynyt kaiket päivät istua K. Kirjastossa (Kongl. Bibliotheket) ja K. Valta-Säilyksessä (K. Riks Arkifwet) tahi K. Vanhain-Säilyksessä (K. Antiqwitets Arkifwet) ja K. Vapa-Huoneen Säilyksessä (K. Riddarhus Arkifwet) luskuttella ja tiiustella meijän Vanhojamme (Häfder) joka työ ei miestä lihoitak. Iltaisilla ja yö-kausilla on ollut tekämistä kyllä että kirjuttoo valmiiks Suomeksi, ja luskuttella painon-ojennuksia. Koska minä nyt jo epäillen jos Otavat joutuuvat tänä syyssä Suomeen, niin olen minä vielä lisäksi ruvennut painuttamaan Väinämöiset ja Valaistajata, jotta lähättäisin heitä eiltäpäin. Kuin tähän vielä pannaan, ett'en ouk soanut olla huoletoin omasta henkestäin ja aikoin-tulemisestain, niin löyätten veikkoiset, että mulla on ollut työtä kyllä, ja huolta monellaista. Mutta ei nämätkään ouk olleet ne ainokkaiset vastukset! Sekin on ollut vaikia mullen, että minun on täytynyt vieraassa moassa, eroitettu pois omiltamme, synnyttää tämän Otavan. Sillä kuinka ussein eikös mulla oisi ollut tarvista keskustella moamiehiämme meijän kielestämme ja hänen tavoistaan, sekä uusiin sanojen synnyttämisessä, että vanhoin tarkoittamisessa, kuin että muutenkin neuoitella muissa asianlaitoissa. Kuin muut vanhemmatkin kirjantoimittajat aina ensin antaavat kirjoituksiansa muillen heijän tuttavillen ja ystävillen, lukeaksensa ja oijaistaksensa, ennen kuin hyö heitä julistaavat, niin mulla ei ouk ollut ykskään, joka ois ies ottanut heitä kahtoaksein, eli joka oisi neuoillansa minua jossa kussa oijaistannut. Heijän neuonsa oli ainoastaan: "ettei puuttua koko työhön"; ja kuin en ottanut tätä totellaksein, niin heillä ei ollut muuta mullen antoa. Se ei ouk minulle ainoasti, mutta Moamiehillemme karsas kahtoa, että yksi kirja, joka on kokonansa omistettu heijän kieleensä ja Tarinamukseensa, on painettu vieraassa moassa. Mutta se ei ouk minun syyni! Minä olen ehtinyt kirjankustentajata Suomessa, soahaksensa tätä siellä painetuksi; mutta en ole soanut. Minun on seneistä täytynyt painuttoo sitä Ruotissa, omilla kustennoksillain ja rahan-neuoilla. Tok ei ouk mikään niin paha, kussa ei löyvyk toisella puolella hyvyyttäkin. Jos oisin painuttanut tätä kirjoo Turussa, tahi jos oisi joutunut valmiiksi siihen meärättyyn aikaan, ja lähätetyksi Turkuun, niin se oisik nyt kaikki porona ja tuulen nojalla.