[170] Mielenluonto, karakter.
[171] Luoja. Koska häntä mainittiin, sanottiin aina, että hään oli se "totinen Luoja" jolla sanalla hyö tahtovat ikään kuin eroittoo häntä pois muista Luojista, joita hyö muuten nimittivät Luonnottaret ja Synnyttäret, ja joilla ymmärrettiin luonnon vaikutuksia, jotka synnyttäävät monillaisia uusia äkkinäisiä luotuja, ja joihen luonnollisen voiman hyö tekivät runoissansa eläväksi ja henkelliseksi.
[172] Häntä piettiin myös voimakkaanna, koska kaikissa häneltä apua anottiin. Mutta hänen voimansa näyttää ainoastaan olleen hyvyyttä vaikuttamisessa, ei pahuutta rankaisemisessa, koska hyö taikausten ajoilla panivat pahan hänen rinnallen voimallisuutessa, ja luulivat heijän Noitiinsa ja Velhoinsa taitavan voimuutessansa kilvoitella Jumalan kanssa, niin kuin vielä kuullaan siitä vanhasta sananlaskusta: Kaks kovoo koitteloo, Susi ja Hevoisen varsa, meijän poika ja Jumala. Että heijän Velhot ja Noijat, taikausten ajoilla vielä harjoittivat tätä luonnollista viisautta, nähään siitä sanasta: ken pahat sanoopi, se taivahan tähet lukoopi, meren allot arvoapi. Ja että heillen luettiin voimallisuutta ei ainoastaan myrskyjä pahoja säitä sekä soahaksensa että hävittääksensä, mutta myöskin ajan-juoksuja pitellä ja vuosiaikoja viivytellä, nähään siitä sanasta jossa hyö ikään kuin jo epäileevät heijän voimoa, ja ovat ikkään kuin ristin uskoon taipuvaiset. Joka laittaa pahaa laittakoon suvesta talven; joka kiittää hyvää, kiittäköön hyvät Jumalat.
[173] Ne sananlaskut jotka tarkoittais tähän (13, 14, 709), ovat kaikki syntyneet siitä päivästä kuin keäntyime Ruohtalaisten käsihin, eikä ouk perivanhoiksi luettavia.
[174] Se sana Jumalan-pelko (Gudsfruktan), joka on Ruohin kielestä suomenettunna on vielä nytkin vieras meijän korvissamme, ej ainoastansa siinä, että se ikään kuin pelottais meitä yhestä hyvästä isästä, mutta se kuluu vielä ouvommaksi, niin kuin oisi muka ite Jumala joka pelkäisi. Ettei meijän Jumalan pelvosta ollut meillen pakkoo, nähään Tacituksestakin, joka kirjuttaa meistä: Securi adversus Deos … ut illis ne voto quidem opus esset.
[175] Uhramiset ja muut kirkko-menot oomme myö vasta myöhäisempinnä aikoinna tullut tuntemaan. Tämä Ruohin kielestä Suomeksi murrettu sana, osottaa jo kyllä että myö heiltä ensin oomme oppina näitä toimituksia. Sillä heijän oil tapa ihmisiäkin uhrata lepyttelläksensä heijän Jumaloitansa (lue Tacitusta, Sturlesonnia ja muita).
[176] Yhessä vanhassa Ruohtalaisessa satussa hoastetaaa kyllä, että Biarmilaisilla tahi Permiläisillä oli yksi kirkko pyhitetty Jumalallensa, jossa ne palvelivat hänen kuvaansa, valettu kullasta. Mutta niin kauan kuin se ei ouk väheekään tarinamuksessamme totistettu, niin kauan kuin ei kansassamme eikä kielessämme löyvy yhtä ainuaakaan jälkee, joka tarkottais siihen, niin myö täytymme pitää tätä, niin kuin monta muutakin paikkoo näissä heijän satuissa, aivon valhena ja joutavana.
[177] Meijän nykyisessä uskomuksessamme on Perkele pantu sen Raamatussa puhutun Saatanan virantoimituksellen, ja soanut muka hänen ammattinsa, ensin että vietellä ihmis-poloisten sieluja, ja siiten että tulella vaivutella heitä helvetissä (?).
[178] Kts. viite 117.
[179] Mutta se ei ollut ainoastaan vihamiehiä kuin hyö tarkoittivat, hyö tavoittivat myös muita ihmisiä, ja luulivat hänen kavalluuellansa luvattomalla tavalla keäntävänsä toisen vahinkoa omaksi voitoksensa.