[350] Halventaa, förringa, förakta.

[351] Tämä kuuluu kyllä ouvollen; vaan niin se kuitenkin tapahtuu. Seneistä, työ jotka tietten hyvyyttä ihmisillen, elkeeten ajatella jotta hyö (aina) kostaavat teitä! Jos työ sitä luuletten, tahi, jos toimitatten hyvyyttänne (ainoastaan) että tulla jollakulla paremmalla palkatuiksi; niin työ, jotka tahoitten muita sillä hyvä-syvämmellänne pettää, tuletten ite petetyiksi. Sillä hyvyyven palkinto on omassa tunnossamme, vaan ei toisten puheissa eikä muihen arvoksissa. Sen eistä ei sanotak ilman syytä, meijän uhravan ihtiämme ihmisillen; sillä kuin haemme heijän parasta, niin kavotamme usein omaamme. Tästä tuloo, että ne parraammat, kunnollisemmat ja kunniallisimmat miehet usein ovat vähässä varassa, sillä hyö kahtoovat sitä ouvoksi ettei käyttää rahansa hyviin harjoittamuksiin, tahi ettei auta lähimmäistänsä, hänen hätässänsä. Hyö pitäävät tavaransa ainoastaan yhtenä välikappaleena (såsom ett medel) että sillä vaikuttaa moailmassa hyvyyttä, eivätkä seneistä heitä pitele eikä kiinitä, vaan mänettäävät, koska hyö taitaavat heillä muita hyötyttää. Sitävastoin ne toas, jotka kaikissa ensin kahtoovat omaan kukkaroon, hyö eivät suinkaan toimitak hyvyyttä muillen, ja jos jollon-kullon jotakin toimittaisivat, niin hyö sillä kuitenkin tarkoittaavat omoo voittoansa, tahi teköövät sitä ainoastaan ulkokullaisuuteksensa. Hyö pitäävät rahansa isoinna peätarkoittamuksena, johon hyö pyrkiivät ajatuksillansa, ja jonka käsittämisessä hyö ovat hyvät kaikkia muuta altiiksi antamaan (uppoffra). Tästä myöskin tuloo, että ne saijimmat ja saastaisimmat ihmiset, aina usein ovat varakkaammat ja rikkahimmat; tahi toisinpäin sanottu, että ne rikkaat ja varakkaat aina useemmittain ovat ahnaat ja itarat. Kuin kuulet seneistä ketään mainittavaksi mainion rikkaaksi, niin elä aina ajattele hänen rahojaan, vaan muistappas myös niitä monta, jotka ehkä hänen rikkautensa tautta ovat tulleet köyhytetyiksi ja vaivatetuiksi, ja kiitä ihtiäis ettet sinä ole näitä niänyttänyt; ja kuin toas kuulet ketään köyhtyneeksi, niin elä häntä alena: kuulustappas perään, jos ei hään sinun tahi sinun veljeisi tähen ou joutunut köyhyyteen, ja ole nöyrä häntä auttamaan, jos taijat! Myö tavamme sentähen köyhäin ja alhaisten joukossa (usseen) usseempia hyviä ja hyvä-tahtoisia ihmisiä, kuin rikkain, pajaristen ja äväriäisten parvessa. (Lazaruksen ja sen rikkaan tarina opettaa meitä, että ennenkin moalimassa on ollut niin). Kaikki älyrit (snillen, genier) tietyrit ja taiturit ovat niin ikkään usein köyhät ja varattomat, joka on luonollinen; sillä hyö arvoavat tietoansa ja taitoansa enemmin kuin rahaansa, ja mänettäävät tätä heihin. Tästä seuraa, että niillä joll ois varoo, ei ouk ymärrystä sitä käyttää; ja ne taas jotka ymmärtäisivät sitä käyttää, niillä taas ei ouk varoa. Kuin kuulet seneistä autuan ja rikkaan myöskin olevan muillenkin avullisen, niin osota hänellen kahesti kunniataisi, sillä hään on voittanut luontoansakin.

[352] Ennustaja, Prophet.

[353] Tämä meijän katumus, on meissä yksi hyvä merkki, ja osottaa että se kansa, joka näin kunnioittaa heijän muinoisia hyväntekiöitä, on jo vaeltanut yhtä askeletta etemmäksi valaistuksen tiellä, kuin olivatten koska nämät heijän uro-vainaat heissä löytyivät. Tästä seuraa että tällaiset miehet, missä hyö voan ilmistyyvät, niin eläävät ennen aikasek, tahi ne käyvät heijän aikuisiansa eitten. Senpä tautta heijän iälliset eivätkään heitä tunnek, vaan nauraavat heillen ja pitäävät pilkka-puheita heijän käytöksistään.

[354] Se on tosi kyllä, että se totinen hyvyys ja ansio harvoin palkitaan, tuskin tunnetaan. Sillä se vaikuttaa usein salassa muihen tietämätäk. Vasta kuin varsin voaitaan, silloin se uskalluksella astuu eteen, ja viattomuuen suojelemisella, tahi pahuuen paljastamisella ottaapi totuuen turvataksensa; josta hään ussein tuloo pahoilta vihoitetuksi, ja viimäinkin ehkä vikuutetuksi. Sillä tavalla uhraa 'hyvys' ihtensä hyväksi muillen, ja niin se on tehnyt iankaiken. Kutka siitten palkitaan ellei hyvät? Heitä (usseemmittain) jotka kaikkiin näkyvillä luetteloovat töitänsä, ja lukoovat vielä muihenkin omiksi; heitä, jotka ulko-kullaisuutella kaunistaavat ihtiänsä heijän silmissä joilta palkka on muka tuleva; eli jotka teköövät hyvyyttä ei hyvyyven tautta (rakkautesta hyvyyteen) vaan palkinnon tautta; tahi niitä, joita luullaan puolestamme taipuviksi, ja kelpooviksi joksi kuksi omaksi voitoksemme. Sillä harvoin kyllä hyvyyttä palkitaan hyvyyven tähen, ellei siinä sivussa ouk joku toinenkin tarkoittamus joka huvittaa meijän joutavaisuuttamme eli omaa hyötytystämme (som tillfridsställer wår fåfänga eller egennytta). Millä heitä siitten palkitaan? Ulko-kunniallisuuella, tahi semmoisilla aineilla, jotka muihen moallisten silmissä antaavat heillen arvoa, vaan jotka eivät kuitenkaan heijän omissa, tahi muihen ymmärtäväisten, (yksin) ouk hyvät tuottamaan heillen mitään ansiota. Sen eistä jos nämät ulkonaiset kunnia-merkit eivät katoa jo ennen heijän kuoltua, niin häviävät silloin, ja poisriisutaan ikään kuin ne voatteet, joissa hyö ovat koreillunnaan. Sitä vastoin, niin totinen ansio ja kunnia vasta silloin ilmistyy, kuin ne ulkonaiset piirokset katoovat. Tätä sisimmäistä kunniata ei annetak meillen (muilta) ellei me (ite) ouk sitä ansainneet; ja jos ei sitä annetak ennen kuolematamme, niin annetahan jälkeen; ja ellei sitä annettaiskaan, niin se on kuitenkin meihin tuleva; sillä totuus aina omaansa perii. Minkä tautta heitä vasta kuoltuansa näin kunnioitetaan? mahtaa ehkä jokuu aatella. Sen tautta etteivät ihmiset arvoo ansiota, ellei se ouk kullassa kuvattu, eivätkään tahok tuntea sitä toisessa, koska se heissä muka puuttuu; sen eistä, että silloin jo rikkainkin livistäjät (smickare) ja köyhäin kielen-lakkarit (bak-dantare) homehtuuvat kukiin hauvassansa. Silloinpa vasta totuus aukaisoo suutansa, ja silloin vasta kansankin mielet ja silmät avauntuuvat.

[355] Se on näissä heijän voaroissa ja vastuksissa, kuin jaloja miehiä vasta koitellaan ja tunnetaan; sillä myötäisissä taitaa ehkä jokainen olla mies puolestansa.

[356] Ilman näitä varsin hyviä ja ylistettäviä ihmisiä, niin tahomme myöskin puhua muista, jotka jonkun muun syyn tähen ovat olleet muita merkillisempiä; tahi joihen ruummiillisessa eli henkellisessä luonnossa tavataan jotakuta erinäistä ja äkkinäistä, eli joihen elämä jostakusta tapauksesta tuottaa valaistusta meijän tarinamukseen.

[357] Se ei ouk ainoastaan näistä meijän ylhäisimmistä virkamiehistämme joista meijän tuloo puhumaan, sillä heillä löytyy kyllä ylistäjöitä muutenkin; myö tahomme nopeemmin hoastoo niistä alhaisemmista ja yksinäisistä moa-miehistämme, jotka ovat ansainneet tulla meiltä ylistetyiksi; ja meijän täytyy ainoastaan valittaa, että moni mies joka oisi ehkä ensin arvon ansaihteva, tuloo muita myöhämmäksi, koska meillä tässä puuttuu ne tarkemmat tievot heijän elämäkerrastansa, joita tarvittaisimme.

[358] Sillä missä vaan into ja voima löytyy, siinä hyö ovat myöskin vaikuttavaiset; ja missä näitä ei tavatak, siinä heitä tyhjään haetaan.

[359] Näistä ovat erinomattain, Vhaelin, Gananderin, Porthanin, Messeniuksen, Juustenin, Calamniuksen, Salamniuksen, ja monen muihen nimet, mainittavat. Ylikynteen sanottu, niin Pohjalaiset ovat olleet parraat Suomalaiset, hyö ovat tähän astikka enin rakastanneet Isämmoatansa, ja omoo puhettansa. Kuin vallasväki muualla Suomessa eivät milloinkaan puhuk Suomea keskenänsä, vaan Ruotia, niin Pohjolaiset nouattaavat Suomea heijän jokapäiväisessäkin puheessaan, sekä kaupunkiloissa (erinomattain Oulussa, Kokkolassa, Salossa ja Kajanassa) että muualla. Tästä ehkä tulee, että hyö pitäävät muita Suomalaisia ikään kuin halvempana ja ansionsa alla; tästä tuloo, että hyö vanhoinna sota-aikoinna olivat kaikista enin urholliset ja vihollisiansa vastaan vasta-sotivaiset, ja hallitukseensa uskolliset.