[562] Peringsköld sanoo että hään kuoli lapsitoin, mutta Palmsköld sanoo että hänellä oli yksi tytär, joka oli ensin naitu Ivar Arvidssonin kanssa, joka tuli yhessä appensa kanssa leikatuksi, ja siitten Olof Anderssonin kanssa, joka oli jo ennen häntä pitänyt; ja kolmasti Jaakko Eekin kanssa, yksi vapatoin mies. Mutta tästä emme ou soaneet mitään sälveä. Sillä niissä Herroissa, jotka hakattiin Turussa silloin kuin Finckiä leikattiin, ei ollut mitään Ivar Arvenpoikoo (ellei hään lie ollut roaka sotamies). Sitä vastoin niin poikki-hakattiin Viipurissa muutamia viikkoja jo ennen, eli s. 30 p. Syysk. v. 1599, yhtä Ivar Arvidssonnia (Tavast) Kurjalaan, ynnä isänsä kanssa Arvid Heikinpoikaa (Tavast) Vessundaan, joka oli Linnanisäntä Viipurissa, ja uskollisesti palvellut Kuninkastansa 30 aastaikoa. Hänen poikansa Ivari oli nainut Anna Pekan tytärtä Peipotiin, (hänen sukunimeensä ei mainitak — lie hään siitten ollut Tytär-läntämä Finkillen) jonka kanssa hänellä oli yks poika Stén Ivarsson, jonka nimi ikään kuin tarkoittaa tätä onnetointa Finckiä.
[563] Niistä K. Vallan-Säilyksessä löytyivistä Kuninkaallisista kirjoituksista ovat seuravaiset toimitetut tällen Sten Finkillen, nimittäin: — Vuonna 1594, d. 27 Julii. Ordres till Herr Sten Fincke, angående de Finske Ryttarnes frihet på deras hemman. — Vuonna 1595. d. 24. … Om allmogens i Tavastehus län friwilliga Rikshjelp. — Vuonna 1597. d. 3 Oct. Att ej inrymma de upproriske på Tavastehus. — d. 12 Oct. komma till Hertig Carl i Åbo d. 18:de i samme månad. d. 18 Oct. Ordres att släppa löst det krigsfolk, han på Tavastehus anhållit. Näistä, niin se äsken mainittu manaus-kirja, jolla Herttu paituutti häntä Turkuun, on aivan merkillinen, ja kuuluu näin: "Stämpningsbref för Herr Fincke och de andre, som oppå Tavastehus woro, af Åbo d. 12 Oct. åhr 1597. Wår gunst och nåde, Wij twifle inthet at i ju hafuer förnummit synnerligen thu Steen Fincke af thet bref wij senest läth skrifue tig till för hwad orsak skuldh wij oss hijt i Landzenden begifuit hafue, nembligen till at afskaffe allt obeståndh, willor och oreedho, som här uthi landet igenom Claes Flemmings och hans medhjelperes obegripelige och olaglige Regiementhe kommit war, och hjelpe landet till Roo och eenighet igien; Dock efther wij icke hafue någon förklaring ifrån ider bekommit, hwad i ähre tillfinnes at giöre, och om i wele medh oss och the andre Riksens Stender wele giöre et i saken til Konungl. Maj:t och Riksens gagn och bäste. Derföre ähr wår alfwarlige wilie och förmaning at i begifue idher hijt till oss, och låther oss ider uthtryckelige mening förnimme, ändteligen så lagendes at i allersidst then 18 dag thenne månedh her tillstädes hoos oss ähre, så frampt at hwar thet icke skier då wele wij komme och piske ider så at i inthe skole tacke oss, och i måge sedhan sware och undgielle medh lijf och godz, till all then skade och bekostnat som der midh skier, der i måge wedhe ider efterrätte. Datum ut supra. Carolus."
[564] Nimittäin: Vuonna 1571, d. 9 Nov. Fullmakt för Herr Eric Finck att beställa om de Småländske knektarnes inqwartering omkring Westerwik, — d. 5 Dec. Att sända de knektar, som i Westerwik liggandes äro, till Finland (Registr. 1571, p. 123, 135).
[565] Nimittäin: Vuonna 1594, d. 23 Nov. till Handelsmannen Jacob Finck om spanmåls undfående för lefwererad sill till kronan. (Register 1594, p. 216.).
[566] Stjernm. Höfd. Minne I D. p. 287, 326
[567] Vexionius Gyllenstolpe. Epitome Descr. Sv. Goth. Fen. L. VIII. c. 6.
[568] Tämä suku oli jo kuuluisa Suomessa v. 1460, yhestä miehestä, nimeltä Heikki Finkenberg, jonka jälkimäisistä (efterkommande) yksi vapasuvullinen Claes Ollinpoika Finkenberg Suomesta tuli v. 1627 sisään kirjutetuksi Ruohtalaiseen Vapahuoneiseen, N. 159 ala. Tämä suku, joka meijän nykyisessä Suomalaisessa Vapa-Huonseessa löytyy sisään-kirjutettunna N. 8:san ala, kantaa kilvessänsä yhen pystö-kuun jonka koukerossa on yksi 6 säistäinen tähti.
[569] Viimeiseksi tahomme myös nimittää, että löytyy Ruotissa yksi vanha kansan-tarina eli satu, yhestä Finkin nimellisestä, joka pakina on ehkä niistä vanhimmista, ja ehkä keätty Saksan kielestä Ruotiksi. Mutta tässä jaaritoksessa — kussa ei ouk niin sanoo totuullista, vaan kussa tavaksi niihen aikoin pilkka-suihen, puhutaan puita heiniä — ei löyvyk niin minkäänlaista tiiustusta tästä Finkin suvusta. Tämä satu, joka nimitetään: "En nöjsam och kostelig Historia om Policarpus, som äfwen kallas Riddar Fincke", osottaa kuitenkin tämän Finkin nimen vanhuutta, koska se on kahottu hyväksi johtattamaan kansan mieleen jota kuta kummitosta.
[570] Myö olemme myös harjoittaneet selitteäksemme mikä mies Tönne Henriksson Vildeman oisi ollut, jonka Gagnerus sanoo olleen naitu Elisabet Thómasdotter Rijtingin kanssa, ja joihen vapamerkit myös löyettiin Liikisten kirkkomoassa, mutta yhtä tällaista miestä ei ollenkaan löyyk Vildemannin polvilaskussa Vapa-Huoneen Suku-johtauksissa, eikä myös siinä Suomal. Suku-kirjassa joka löytyy K. Vallan-Säilyksessä, ja jossa niinikeän puhutaan tästä Vildemanin suvusta. Yhtä Elisabeth Thómasdotteria emme myös ouk olleet hyvät löytämään. Että hänen isänsä Thómas Jönsson Rijting, joka vuotesta 1536 vuoteen 1547 oli Käskyn-käyttäjä Turussa, oli vaimonsa puolesta, Finckilöihen kanssa sukuisin, nähtiin jo 426:lla p:lla, (sillä se oli nainut Karin Gödikintytärtä Finckiä); se ei ollu siitten kumma jos heijän lapsia hauvattiin heijän äitinsä suku-hautaan. Muita hänen Tyttäriä ei tunnetak, kuin yksi nimeltä Sára Thómasdotter Rijting, joka oli nainut Eerikki Johonpoika Stålarmin Grabbackaan ja Rekuun, jonka kanssa hänellä oli yksi tytär Kárin Stålarm, joka oli nainut Henrik Tönnessonin (Vildeman) Nääsiin, Tjusterbyiin ja Sjögårdiin, joka v. 1608 oli Linnanvouti Tukhulmin linnassa. Hänen isä oli Tönne Ollinpoika (Vildeman) Tjusterbyiin ja Lappträskiin, joka ensin nai Helga Slatten, ja siitten Briitta Heikintytär Risbetin Nääsiin ja Härkänään. Tään parempata selitöstä emme ouk hyvät antamaan — liehään siitten Gagnerus ottanut tiiustuksiansa mistä tahaan! Vildemannin vapamerkki, jota nähään Vapakirjoista, ei paljo eroitetak tästä; jos tämä toinen lie Rijtingin vapakko emme saata varsin sanoa.
[571] Se on moni joka sanoo Suomessa ei löytyvän mitään Vanhoja Jäännöksiä. Se on oikeen sanottu, jos sillä sanalla ymmärretään vanhoja pakanallisia temppelilöitä, hautakammioita, tahi muita sellaisia käsitekoja; mutta laveammassa sanan-tarkoituksessa (i widsträckatare mening) meillä on Jäännöksiä kyllä, ja ehkä enemmin kuin yhölläkään muulla kansalla; sillä ne vanhat eivät ouk ainoastaan käsillänsä ropottaneet, hyö ovat myöskin ajatuksillansa työskentelleet, ja sillä tavalla on joka Runo ja Sananlasku, joka on heistä jälellen, yksi Vanhan-Jäännös, joka muistuttaa meitä heihin. Jos oikeen tiiustelemme meijän kielen rakenosta, (joka on yksi piiros meijän vanhoin ajatuksesta ja mielen-juohtumisesta), niin se on kaikista se kauniin ja isoin Jäännös, jonka ovat meillen heittäneet, korjataksemme, — yksi kieli, joka on tarkempi ja suloisempi kuin ykskään muu, ja jolta merkillisyytensä ja eri-mukaisuutensa suhteen, seisoopi omilla kannoillansa, ikeän kuin yksi pylväs, jonka peä on pilvessä.