De resande beträda nu de lycksaliges land, hvilket beskrifves.
Lähettiinpä siitten tuosta
Kartanoa kahtomahan,
Onnen moata marssimahan,
Autuan aloittamahan.
Sanan-laskuhut suloisat
Oli pantu paulohiksi,
Kahen puolen portahiksi,
Viisahaitten viitoihiksi,
Tiellen soattaviks' sanoiksi.
Oja juoksi, vesi vieryi 10
Maitona hunajan moalta,
Puro pieni pujersihin;
Kuikertellen kukkihissa
Hohtais solkeena hopeena,
Helmehennä heinikossa.
Kourutteli koukuillansa
Viisauen vilja-maita,
Kostutteli tulvallansa
Runouksen ruoka-maita,
Kussa kaikki kukkiloipi, 20
Taivaan ohrat omenoipi,
Viisaus vihertelööpi,
Ymmärrys ylentelööpi,
Runomus runsasteloopi.
Kasteen pikkuisat pisarat
Kiiltivät kulta kivinnä
Housuhuissa horsmo-heinän.
Kaulalla kankas-kanervan.
Mehiläiset lentelivät,
Puna-siivet purjehtivat, 30
Kulkivat kukasta kukkaan
Tuomaan mettä mehtolasta,
Simoa tapiolasta,
Kussa käet kukkuisivat,
Hauki-rastaat raikkuisivat.
Onnen kukot, lykyn linnut
Kukkuillivat, kukersivat,
Lauloit taivahan laella,
Soivat puihen partahalla,
Maito-heinän hettehellä, 40
Voi-kukkien vuotehella.
Näissä leutoissa lekoissa
Keväät kestivät ijäksi;
Eikä loppu loppiaissa,
Kuussa kaimalon katonna.
Vuosittainkin tuomet tuossa
Kukki kuuta viisi, kuusi,
Hajotti hyvän hajunsa
Koko korven kuuluvillen,
Yltä-ympäri yhäkkin 50
Lemunsa levittelivät.
Siinä suojissa suloissa
Lykyn lapset leikihtivät,
Taivaan miekot mieliksivät,
Oleksivat onnen lapset.
Miekkoisetkin runo-miehet
Joit' ei linnaan laskettunna,
Päästetty perillen astik,
Tässä toistaan kohtaisivat,
Runoillansa huvittivat, 60
Pulmuitellen puheitansa,
Ajan vieton viettelivät.
XIII. Sången.
Här träffa de Heinätär (Blomstergudinnan), omgifven af sina blommor och sefirer, som emottager, och, under ett formligt triumftåg, vidare ledsagar de resande. Väinämöinen närä att förälska sig i henne.