"Minkäpä Herhiläsien lehossama löysin?
Moassa se möyräis ja möykkäis.
Taritui niin
Karttuihin kiin,
Ja turpeessa toukkais ja töykkäis."
"Kuules mun Piikasein, kultasein — kuuleppas,
Laskek häntä mehtähän jälleen!"
"Tänneppä hyö
Tuloovat. Myö
Taivumme pois tästä välleen."
Niinpä ne laulovat Kalevaisen lapset,
Ja minä heijän voimaansa kiitän.
Moasta ja soist',
Muuttivat pois,
Eik' heit' ouk kuuluna siitten.
Anna Maria
Pakina. Suomenettu Walter Scotin Ivanhoesta.
[Laulettava vanhoin Skottilaisten laulun-soitolla. Ennen painettu Otavan I Osassa p. 540; kussa myös soitantonsakkin tavataan.]
Anna Maria, jo hämärät helvieä!
Kuules mun kultain — jo päivänmä neän!
Jo linnut ne laulaa, ja sumut ne selvieä;
Hoi, Anna Maria! — Nouseppas jo!
— No, niin nouseppas jo!
Anna Maria, jo oamu on käissämme,
Mehtämies torvellans' tojotteloo;
Ja korvet ja kalliot kaikkuuvat eissämme.
Ylös, mun kultaini! nouseppas jo,
— No, niin nouseppas jo!
Voi Tybalt! mun kultain, kuin unta ei suonut;
Mun muiskut ne muistuttaa unestain viel'!
Ei koskaan ouk päivä tänn' tuttavain tuonut,
Niin kuin se salainen, suloinen yö,
— Kuin se suloinen yö.
Niin laulakoot linnut, kuin usmat on poisi,
Ja soittakoot sarvet — niin monia kuin ois!
Kuin unein ei häviäis. Jopa tuo jäi!
Ja Tybalt, mun kultain, sun unessain näin,
— S'ua unessain näin!