Surma seisoo suun ovella, jos puhutaan totta,
Onni kova kohtajaa, jos tuosta selvän ottaa.
Vielä pojat poloiset hyö turvallansa uottaa,
Miehet rievut valittaa; — voan kuka heihin luottaa?
Min'en taijak taijollani heijän huolet auttaa;
Enkä taijak omin neuvoin, enkä toisen kautta.
Laulanmahan lapsillemme miten tavat taipuu;
Mutta kohta ite kuolen, ja mun eäni vaipuu.
Laulakoon siitt' lapset meijän, lapsenlasten lässä
Kuinka muinon, murheen kanssa, elivätten tässä.
Nyt ja Ennen.
[Tämäkin on ennen painettu Otavan II Osassa p. 304-305.
Lauletaan kuin: "Ei ole ajat, niin kuin oli ennen" &c.]
Ennen eli jokainen kuin asian oil laita;
Nyt on kukiin kelvotoin, ja itara, ja saita.
Ennen piti meijän miehet kunniansa suurin;
Nyt on rahat rakkaammat, ja kallihimmat juurin.
Ennen oli miehen sana lujempi kuin rauta;
Nyt on lupa luikkia, ja valat tuskin auttaa.