Kokkoinen koria miesi,
Matti Örni ylpiämpi,
Koppais kurikan kujasta,
Koukin kassoi kartanosta,
Jolla Hevoista heläytti,
Kohten korviin väliä.
Tamma kohta tanhuallen
Siäriänsä suoroomaani.
Tämäpä tunkiin tupa'an:
"Oisin Tamman tappanunna
Pannut henketen Hevoisen;
Vaan ei jaksa jäseneini,[68]
Eikä voimani yletä!"
Laitto sanaa lapsellansa,
Herttaisella Heikillänsä.
Matti läksi matkustamaan
Kohten Kokkoisen kotia,
Alla-päin paholla mielin.
Tapais Tamman tanhualta,
Vielä henkissä Hevoisen.
Veti tuiman tupehesta,
Puukon reisi-puoleltansa,
Työnsi rintaan terästä.
Siitä veri vieremääni,
Käsihillen Kiäriäisen.
Tekisin tuosta jakoa,
Kuinka osahan tulisi.
Tuosta persettä Pekalle,
Perno Pekan emännälle,
Jalan Juakko Hämäläiselle,
Toisen Tahvo Pulkisellen,
Ala-sikko Annikallen,
Munaiset muullen pereellen;
Puolen siitten sivalsi
Pulli pisti povellensa.
Maksat vienmä Matiskalaan,[69]
Itrat kannanma Iloiseen,
Palliotpa Puajalahan,
Hoikat suolet Kunnelille,
Korvat Kokkoisen akalle.
Vieläpä veisin männessäini
Osuutta Ollikkalahan,
Taka-jalat Tammastaini.
En isekkään ilman jäisi!
Vieläpä keuhot keittäisin,
Selkä-luut suolaan panisin;
Joita paistiksi tekisin,
Imeksisin iltikseini,
Joulun pitkinnä pyhinnä.
Häntä seppä Hennisellen —
Vappu Tarkiain tapaisi
Hännän Hennisen säkistä.
Laiko-suolet Luatikaisell',
Pohjukka-suoli Suutarille,
Muut räpälät Riätälille.
Ei tätä paisteta Papille,
Eikä tuua Tuomarille,
Eikä lahjakskaan lakihin.
Viimeiset virren-tekiälle,
Sille jalolle Juakopille.
Keäriäinen.
KOIRAN-RUNO.
Yksi tyttö nimeltä Poasoinen, Häppälän kylästä Mikkelin pitäjästä, tapais kerran kirkko-tiellä yhen juoksu-Koiran, jonka hänen isänsä Poavo Poasoinen oatteli piteäksensä; mutta Mustipa tappoi kaks Lammasta Yrjö Hokkaiselta, joka löi häntä henkettömäksi. Kuin Keäriäinen läksi näihen kyläläisten keralla kyntämään Haisoan syvämmoahan, sai hään tiellä kuullaksensa tämän asian, ja teki siihen-liittoon Runon.
Aika ois ruveta Runoiksi,
Lähteä tästä laulamaani
Mitä nyt kuuluupi kylässä:
Hätä nähhään Häppälässä
Koiran kurjan kuolennosta.
Puasoinen pikiä miesi, —
Tytär se oil ylpiämpi,
Kohtais Koiran kirkko-tieltä,
Toipa tuon kohta kotiisek.
Koiroo ois koria nähä;
Vuon teki vaivaiset vahinkot.
Tappo kaksi Karitsata —[70]
Yrjö suuttua sorahti.
Kasso kepin kankiamman,
Koivusta kovoa puuta,
Jolla Koiroa kolautti,
Jolla raukkoa ramautti.
Koira kohta kuoliaksi.
Puasoinen pikiä miesi,
Tämä kohta torumaan.
Hokkainen kohta häväisi:
"Vieläkös viskoot vihojais?"
(Silloin seivästä sivalsi).
Puasoinen pani pakohon,
Akka piipatti perästä.
Tuosta pistäiksen Piikkillen,[71]
Pani palliot patahan.
Tekisin tuosta jakoa,
Vuan ei annak aika myöten;
Lassi Matiskain Lautamies
Tarkoin kaikillen tasoopi.
Keäriäinen.
Oatto Tuovinen
Juvalta.
Oatto Tuovinen oli kotoisin Pylkkälänniemeltä, Juvalta. Hänestäkään minä en tunnek muuta, kuin että hään mahto aikanansa olla aika Runoja, jota hänen Runot kyllä toistaa. Se näyttäiksen kuin hään oisi erinomattain ollut Kissoillen rakas, koska se niin mielellään runoilli heistä. Tässä on näitä hänen Kissan virsiä kolmetkin, jotka Keäriäinen lauloi mullen.