Eversti kysyi edelleen:
"Ketä upseeria sinä teuraat?"
"Majuri Drufvaa", kuului vastaus.
"Hän se on, hän se on", kuului ilonhuudahdus Gretan huulilta.
Eversti ällistyi siinä määrin, että hän mykistyi ja katseli vain sotamieheen. Sitten hän nousi portaita ylös ja mutisi käsittämättömiä sanoja.
Hänen astuessaan saliin kohtasi häntä näky, joka pysähdytti hänet oven suuhun. Keskellä huonetta seisoi pitkä, kookas upseeri, jonka kasvot olivat everstille ennestään tutut. Ja hänen rintaansa vasten nojautui Greta neito, miehen lujasti syleillessä häntä. He olivat niin kokonaan syventyneet toisiinsa, ettei kumpainenkaan huomannut everstin tuloa. Mutta hetken kuluttua palasivat he jälleen maan päälle, ja silloin everstikin sai osansa syleilyistä, jotka päättyivät nuoren parin siunaukseen. Pian hän jätti heidät kuitenkin kahden, syyttäen tärkeää asiaa.
Asia oli se, että hän lähetti kirjeen asessori Frejdenfeltille
Jönköpingiin, pyytäen ettei hän saapuisi juhannuspäivänä
Gunillabergiin, ei ainakaan siinä asiassa, josta hän aikaisemmin oli
maininnut. Jos hän sen sijaan tahtoi olla läsnä Greta neidon ja majuuri
Pekka Drufvan kihlajaisissa, oli hän hyvin tervetullut.
Saapuiko hän juhlaan, sitä emme tiedä.