"Sepä merkillistä, herrani", virkkoi Richissa rouva, "minä tulin juur'ikään teitä ajatelleeksi."
"Se ilahduttaa minua, jalo rouva", vastasi vouti, ja hänen silmäyksensä oli terävä kuin väkipuukon kärki, "minunkin ajatukseni viihtyvät mieluimmin näissä huoneissa, joissa kukkii 'tuo ihana ruusu ja kultainen kukka', niinkuin näiden seutujen lauluissa lauletaan. Näyttääpä siis siltä, kuin meidän ajatuksemme kohtaisivat toisensa…"
Vouti kääntyi Agnekseen, mutta ennenkuin hän oli saanut sanaakaan virketyksi, keskeytti hänet Richissa rouva.
"Olkoon onneksi tämä yhtymä, vouti!" sanoi hän; ja ikään kuin kiihkeästi haluten keskeyttää puhelun, jatkoi hän: "Minä otaksun teidän asianne koskevan meidän lähtövalmistuksiamme?"
"Aivan niin, rouvani, ja jos sallitte, olen valmis saattamaan teidät ja turvattinne suureen luhdinsaliin, jossa kaikki jo ovat koolla."
Ja he menivät yhdessä luhdinkäytävän kautta siihen suureen huoneeseen, joka oli naisten ja voudin yksityisen huoneen välillä.
III.
Vierassalissa.
Isossa salissa oli naisten saapuessa kaksi näöltänsä aivan erilaista miestä.
Toisella oli vilpittömät ja jalot kasvot. Hänen ryhtinsä oli uljas, ja kohta huomasi, että hän oli tottunut näkemään toisten itseään kumartavan. Mutta siitä huolimatta oli hänen olennossaan jotakin kohteliasta ja viehättävää. Siihen mieheen näkyi saattavan luottaa. Se oli Ewerstenin Hannu kreivi, Gripsholman ja Oppenstenin panttinapitäjä.