Sinne päin, mihin hän hiipi, meni myöskin muutamia talonpoikia. Jalkojen kopseesta päättäen olivat jälestätulijat koko joukon häntä jälempänä. Parin korkean kuusen välistä puikahti hän kuun valaisemalle metsäpolulle, jota pitkin hän kiiti eteenpäin kuin siivillä, kunnes joutui sille paikalle, johon oli hevosensa sitonut. Päästyään satulaan hänen ei enää tarvinnut peljätä mitään vastenmielistä seuraa.
Varhain aamulla hän pysähtyi Borganäsin nostosillan päähän. Hetkistä myöhemmin vei hänet palvelija portaita ylös luhdinsillalle ja ovelle, jonka palvelija hänelle avasi ja taas sulki.
Hän oli suuressa luhdinsalissa ja hänen edessään istui leveän tammisen pöydän ääressä Vestmanlannin ja Taalainmaan vouti.
Vouti katsoi tuimasti kumartavaan mieheen, joka kyllä näytti tietävän, mitenkä voudilla oli tapana kohdella alamaisiansa. Vaikk'ei vouti sanaakaan virkkanut, ilmaisivat hänen kasvonpiirteensä kuitenkin kysymyksen: "mitä uutta?" Ja pieni mustapukuinen kiiruhti viekkaasti hymyillen vastaamaan:
"Hyviä uutisia, herra!"
"Anna kuulua!" näkyi taas kasvoista.
"Tulen tärkeästä kokouksesta. Talonpojat aikovat valita päällikön ja sitten on tuleva aika mylläkkä."
"Tuhat tulimmaista", huudahti vouti, "mitä tarkoitat mies?"
"Vaan kolmannes on jälellä sitä vaaraa, joka edeltäpäin tiedetään", sanoi kirjuri. "Vaarallinen mies on viettävä ensi yönsä tornissa, niin totta kuin nimeni on Martti ja päällikönvalinnan kai itse parhaiten voinette tehdä tyhjäksi."
Martti kertoi sitten viime yön tapahtumat, sekä yhtymisensä Belgstingiin että talonpoikain kokouksessa tehdyt päätökset. Voudilta silmät suurenivat ja hänen otsansa synkistyi. Niin pitkälle hän ei ollut luullut noiden halveksittuin talonpoikain menevän.