"Ja miksi se sitten olisi saatava juuri Eerikki kuninkaalta, isä?"
"Kautta viiden haavan, Maunu, kuuliko korvani oikein?… Keneltä Göksholman Pentti Steninpoika ottaisi läänin, jollei Ruotsin kuninkaalta?"
"Engelbrektiltä!" vastasi poika ja nousi seisoalleen.
"Kautta elävän Jumalan veren, Maunu poikani, muista mihin sukuun kuulut! Tahraisinko minä, tahraisiko Pentti Steninpoika vanhan kunniallisen vaakunakilpensä ottamalla linnan talonpojan kädestä? Tuhat tulimmaista, poika, mitä uskallatkaan ehdottaa!"
"Ottihan Niilo Kustavinpoika Vesteråsin saman talonpojan kädestä!"
"Elä minulle mainitse tuota Niiloa… Ennen jätän maat ja mannut, ennen täytyy meidän, sekä sinun että minun, syödä leipämme jonkun sukulaisemme turvissa, kuin minä otan Örebron linnan tai mitään muuta kenenkään muun kuin kuninkaan kädestä, niin totta kuin Jumala ja pyhä Eerikki kuningas valani kuulkoot!"
"Saattaapa kuitenkin kestää, ennen kuin Eerikki kuningas tulee Ruotsiin ja sitä ennen…"
"Tuhat tulimmaista!" huudahti Pentti herra ja iski raskaan nyrkkinsä tammipöytään, "tuhat tulimmaista, että tämän Engelbrektin ja hänen talonpoikainsa piti tulla sotkemaan kaunis suunnitelmani, joka oli milt'ei valmis… Hannu kreivi vankina, hänen tyttärensä kateissa… Ja kaikki tämä on tuon Engelbrektin työtä!"
Hiljainen kolkutus ovelle herätti molempain sisälläolijain huomion.
"Ken siellä", karjaisi Pentti ritari ja katsoi ovea kohti.