Mutta kaikki tämä oli vaan vähäpätöistä siihen verraten, mitä hänellä nyt oli mielessä. Hänen kostostaan oli tuleva oikein loistava. Pääsiäisen jälkeen aikoi hän kaikkine väkineen mennä Taalainmaahan. Hän odotteli vaan kuninkaan kirjettä pannakseen siellä kauheita rankaisuja toimeen. Ja kaikkein ensimmäiseksi tuli tuon julkean Engelbrektin kukistua.
Monta kertaa oli tämä jalo vouti huoneessaan Vesteråsin linnassa nautinnolla ajatellut sitä hetkeä, jona hänen silmänsä saisivat nähdä Engelbrektin pään pyövelinkirveen iskusta eroavan ruumiista. Ja hänen silmänsä olivat liekehtineet ja hänen huulensa menneet inhottavaan hymyyn joka kerta kun hän kuvituksessaan oli hiukkasen lisännyt kärsimystä taikka ottanut hiukkasen pois tehdäkseen uhrinsa tuskat niin pirullisen koviksi ja oman nautintonsa niin suunnattoman suureksi kuin mahdollista. Nyt läheni tuo niin kauvan ja hartaasti odotettu hetki eikä Jösse Eerikinpoika ollut säästänyt mitään, ei edes omia kolikoitaankaan, voidakseen toimia kyllin voimakkaasti ja iskeä iskun sellaisen, että se yhdellä kertaa oli rusentava kaikki.
Näihin valmistuksiin kuului myöskin oikein hyviin väleihin joutuminen Ruotsin herrain kanssa, ainakin mahtavimpain. Erinomainen tilaisuus tarjoutuikin siihen vuoden puolipaaston aikoihin. Muuan neuvoston vanhimpia, iäkäs ritari Krister Niilonpoika (Vaasa) tahtoi ristiäisten johdosta nähdä lukuisan sukunsa koossa kotonaan Räfvelstadissa pääsiäisjuhlain aikana, ja koska useoiden herrojen piti matkustaa Vesteråsin kautta, niin vouti kutsui heidät pitoihin linnaan. Vieläpä vanha herra Krister Niilonpoika itsekin oli luvannut ratsastaa sukulaisiansa vastaan Vesteråsiin ja samalla käyttää hyväksensä voudin vieraanvaraisuutta.
Oltiin pääsemässä puolille päivin maaliskuun 8 p:nä, puolipaaston sunnuntain jälkeisenä maanantaina. Vouti oli aamulla tapansa mukaisesti kierrellyt linnassa tarkastamassa, oliko kaikki asianmukaisessa kunnossa sekä noiden ylhäisten herrain vastaanottamista varten että myöskin linnan puolustamiseksi, jos jotakin odottamatonta sattuisi. Paha omatunto saattaa aina mitä tarkimpaan varovaisuuteen. Hänellä ei ollut kierroksellaan ollut mitään muistuttamista. Tykit olivat panoksissaan valleilla ja hänen palvelijansa olivat kaikki paikoillaan, joko määrätyssä työssä taikka vahdinpidossa. Linnantuvassa pidettyjen, viimeöisten huvien jätteitä ei vouti tavallisuutensa mukaan, viisaasti kyllä, ollut näkevinäänkään. Hän toivoi miestensä vuorostansa sitä kernaammin palvelevan häntä, kun tarvittiin.
Hän oli siis jotenkin hyvillä mielin palannut huoneeseensa. Täällä hän käveli muutamia kertoja edes takaisin katseen harhaillessa milloin minnekin tuuheiden kulmakarvain alta. Varmaankin hän vielä kerran ajatteli valmiiksi, kuinka kaikki oli käyvä sekä kuninkaaseen että Engelbrektiin ja hänen talonpoikiinsa nähden. Vihdoin hän pysähtyi ikkunan luona olevan ison tammisen pöydän ääreen, jolla oli joukko papereita ja kirjeitä. Hän otti muutaman kirjeen, avasi sen ikään kuin ajatuksissaan ja alkoi sitä lukea. Varmaankin hän oli sen jo lukenut moneen kertaan, sillä hänen huulensa näkyivät toistelevan sen sisältöä, vaikka silmät katsoivat kirjeen reunan ylitse ulos ikkunasta ja näyttivät seuraavan pilviä, jotka kummallisen muotoisina kiitivät kovaa pohjatuulta pakoon.
Silloin aukeni ovi ja vanhanpuolinen nainen astui sisälle. Hänellä oli tumma puku ja sen päällä kallisarvoisilla turkiksilla sisustettu viitta, jonka alla iso avainkimppu riippui hopeakirjaisesta vyöstä. Pään peitti valkoinen huntu, sekin turkiksilla sisustettu. Hänen kasvojensa juonteet olivat sulavat ja melkeinpä arastellen hän katsoi voutiin, kun tämä seisoi siinä kirje kädessä.
Se oli vouti Jösse Eerikinpojan vaimo, Birgitta Ulvintytär. Hän oli mahtavaa ja rikasta norjalaista sukua ja oli muuttanut Ruotsiin asumaan kuningas Maunu Eerikinpojan aikana. Hänen isänsä oli Ulvi Juhonpoika, joka asui Ervallan talossa Vestmanlannissa. Tähän aikaan omisti sen hänen veljensä, Pietari Ulvinpoika.
Vähän aikaa herraansa ja miestänsä katseltuaan Birgitta rouva kysyi:
"Oletteko nyt tarkoin ajatellut asiaa, herrani ja isäntäni?"
Vouti nosti päätänsä ja kääntyi läpitunkevin katsein vaimoonsa päin.