He loittonivat itäänpäin, ja Kristina ja hänen seuralaisensa olivat kaikesta pelosta päässeet.
Mutta mitä merkitsi tämä keksimisen pelko nyt kun sydän oli täyttynyt sanomattomalla tuskalla? Minkä hirveän salaisuuden jälille Kristina oli päässytkään! Ja kuitenkin oli hän saanut ainoastaan pinnallisimmat langat tietoonsa. Eikä ketään, ei ketään joka voisi varottaa, joka voisi selittää Olaville vaaran, joka häntä uhkasi.
"Ei ketään!" huudahti hän puoliääneen, ajattelematta, missä he olivat, ja hänen äänensä kaiku vieri kauvas pois.
Signe tarttui hänen käteensä, ja veti häntä mukanaan syvemmälle metsään.
"Hiljaa, kaikkien pyhimysten nimessä, hiljaa, Kristina!" sanoi hän hiljaa. "Molemmat miehet eivät ole kaukana. Luulen kuitenkin, ettei meillä enää ole mitään vaaraa. Tunnette mestari Olavin, Kristina … niin, ei teidän tarvitse sitä sanoa, tunsin sen siitä kalmankylmyydestä, joka teitä väristytti, kun junkkari puhui juonista häntä vastaan… Mutta nyt on kaikki vaara ohitse, olethan vapaa, Kristina, ja huomenna saat puhutella sekä kuningasta että herra Lauri-kansleria!"
"Niin, olen vapaa … olen vapaa!" sanoi Kristina ja otti rohkeampia askeleita. "Ja uskallan minäkin tehdä suurtekoja!"
Sitte kulkivat molemmat tytöt öisten varjojen keskitse pitkää kiertotietä myöten linnaa kohden. Kun auringon ensimäinen säde heijasti tornin huippuun, olivat he vain muutamain kivenheittojen päässä Stegeborgin torniportilta.
6.
KUNINGAS JA HERRA LAURI-KANSLERI.
Paikalta, jolla molemmat tytöt seisoivat, oli tavattoman ihana näköala linnan, lahden ja metsän ylitse, ja molempiin vaikutti erittäin virkistävästi nähdä, kuinka päivä valkeni ja kuinka säteilevä valo virtaili meren ja maan ylitse. He olivat pysähtyneet korkean, tuuhean petäjän luokse ja olivat kokonaan kiintyneet kauniiseen näytelmään edessään.