"Oo-ho, ja missä on kuningas nyt?"
"Hän läksi Stegeborgista eilen illalla, mutta täytyi hänen rajuilman vuoksi jäädä yöksi Söderköpingiin. Vasta puolenpäivän tienoilla tänään piti hänen lähteä sieltä taipaleelle Vadstenaan… Tiedättekö, mustaveli, milloin hänen armonsa piispa lähtee matkalle?"
"En, sitä en tiedä, tulen pohjoisesta ja olin hänen armonsa arkkipiispan seurueen mukana, mutta täytyi minun erään tärkeän asian vuoksi pysähtyä Norrköpingiin."
Ratsastaja kannusti samassa hevostaan ja katosi. Mustaveli ojensihe ja lepäsi hetkisen molemmat kädet sauvan nojassa, mutta sitte hänkin läksi alamäkeä Munkebodaa kohden. Tämän linnan, joka sijaitsi saarella lähellä Motala virran etelärantaa, paikassa, missä joki laskee Roxenjärvestä, oli keskiajan lopulla rakennuttanut piispa Henricus Tidemanni, ja oli sillä erittäin kaunis asema. Ennen piispa Henrikin aikaa sijaitsi tämä piispankartano lähempänä pohjoisrannalla, ja sanotaan siellä olleen ikivanhan benediktiläisluostarin. Piispa Henrikin linnarakennus vastasi enemmän kuin tämä vanhempi rakennus ajan vaatimuksia piispalliseen asuinpaikkaan nähden, vaikkei kuitenkaan saa käsittää liian korkeaksi sitä mitä silloin pidettiin muhkeana rakennusalalla.
Ne jäännökset, jotka ovat säilyneet Munkebodasta ja joihin kuuluu perusmuuri reikineen ja kellariholveineen, eivät anna mitään käsitystä piispan linnan ulkonäöstä. Mutta samaan aikaan kuin piispa Henrik, rakensi Skaran piispa Brynjolf Gerlakinpoika piispanistuintaan varten muhkean linnan Husabyhyn Kinnekullen juurelle, ja tästä on vielä jälellä hieman enemmän, nimittäin eteläinen pääty. Tämä muuri on sekä sisä- että ulkopuolelta peitetty suurilla hiekkakiviliuskoilla, ja on siitä vielä säilynyt seitsemän ikkuna-aukkoa, mutta niin pieniä, että panee ihmetellen kysymään, kuinka oli mahdollista, etteivät he tahtoneet päästää enemmän valoa ja päivänpaistetta korkeihin ja suuriin huoneihin. Nämä ikkuna-aukot ovat näet muurin ulkopinnalta suunnilleen puolen kyynärän levyiset ja kyynärän korkuiset. Ne ovat kaikki yhtä korkeat, mutta sijaitsevat eri pitkien välimatkojen päässä toisistaan. Hirsikerrosten tekemiä merkkejä näkyy vielä muurissa, ja ne osottavat, että palatsissa on ollut kolme korkeaa kerrosta. Siitä jo huomaa, kuinka vähän suuret keskiaikaiset rakennukset vastasivat meidän aikamme vaatimuksia asuntojen miellyttävyyteen ja mukavuuteen nähden. Mitä ikkunoihin tulee, löytyi vielä 1541 julkisia rakennuksia, joissa pergamenttia täytyi käyttää ikkunalasien sijasta.
Mutta tämä ei estänyt rikkautta ja loistoa viihtymästä näiden linnojen sisällä. Suuret joukot hovipoikia ja kaikenlaatuisia palvelijoita, puvut sonnustetut kallisarvoisilla helmillä ja jalokivillä, pöydät hopeakoristeineen, seinät taiteellisesti vaikuttavine tapetteineen ja runsailla veistoteoksilla varustetut katot, — kas siinä muutamin sanoin ruotsalaisen herrasmiehen ympäristö keskiajan lopulla. Erittäin suuremmoisesti oli tämä kaikki suunniteltu Munkebodassa, jonka muurien sisällä majaili viimeinen keskiajan piispa. Täällä eli piispa Hannu kuten ruhtinas, ympärillään oikea hovikunta, jossa nähtiin ylhäisten herrojen poikienkin palvelevan hänen hovimiehinään. Hänen palvelijajoukkonsa täällä Munkebodassa oli tavattoman suuri. Koska hän pitemmät ajat oleskeli tässä linnassa, niin oli täällä hänen kanslerinsa, hänen kappalaisensa ja kamreerinsa ynnä kyökkimestarinsa, kellarimestarinsa ja tallimestarinsa, lisäksi vielä linnan päämies ja rehumarski; sitä paitsi lukematon joukko hovipoikia ja alempia palvelijoita, tallipalvelijoita, siivoojia, oven- ja portinvartioita, käsityöläisiä ja luonnollisesti sotamiehiä linnan miehistönä, ruutimestareita, aseenkantajia ja pyssymiehiä. Ja kaikilla oli varmat palkkansa ja määrätyt tehtävänsä.
Loistavampaa ja lukuisampaa hovikuntaa ja seuruetta ei ollut itse Kustaa Eerikinpojalla hänen ollessaan Ruotsin valtionhoitajana, tuskinpa kuninkaanakaan. Lukemattomat kartanot ja tilukset, jotka sijaitsivat hajallaan ympäri hiippakuntaa, olivat jaetut kahteentoista n.s. hovialueeseen, ja voimme saada rikkauksista jonkinlaisen käsityksen, kun tiedämme, että jokaiseen näistä hovialueista kuului aina 60 jopa 100:kin tilaa myllyineen, taloineen, torppineen, kalastuspaikkoineen, saarineen y.m. Kaikkia näitä tiloja hoitivat piispan voudit kaikenlaatuisine alempine palvelijoineen. Kuitenkaan eivät he olleet niin lukuisat eivätkä niin arvossapidetyt kuin ne, jotka palvelivat Linköpingin piispan palatsissa ja täällä Munkebodassa.
"Munkeboda", sanovat vanhat, "oli ulkopuolelta valleilla, haudoilla ja muureilla hyvin suojattu ja sisäpuolelta linnaväellä, tykeillä ja muilla ampuma-aseilla niin varustettu, ettei sitä voinut vallottaa ilman vaikeaa ja pitkällistä piiritystä."
Tähän linnaan suuntasi mustaveli kulkunsa. Aivan nostosillan korvalla hän kohtasi jälleen ratsastajan, joka nyt kiiti takaisin linnasta, tietenkin herransa, kuninkaan luo. Munkki katsoi hänen jälkeensä, mutta kiirehti askeleitaan sillan ylitse. Linnan portilla seisoi kellarimestari parin palvelijan keralla. Munkki tervehti heitä ja he vastasivat tervehdykseen, jonka jälkeen hän kysyi, oliko arkkipiispa vielä linnassa tavattavissa. Mutta näin ei ollut laita, sillä hän oli jo aikaisin aamupäivällä lähtenyt Linköpingiin jatkaakseen matkaansa Vadstenaan.
"Onko tallimestari, mestari Gert Bryningh palannut?" kysyi munkki edelleen.