Nyt välähti Eerikin silmiin liekki, mutta se oli samanlainen liekki, joka niistä silloin loisti, kun hän päätti ruveta Engelbrektin mieheksi. Se oli sen rakkauden toinen puoli, joka tämän tuiman ritarin povessa kuohui.
"Minun osani näkyy olevan", lausui hän, "väistyä joka kohdassa Kaarlo Knuutinpojan tieltä"; hetkisen perästä hän sitten lisäsi, "mutta niin totta kuin elän, Kaarina, ja niin totta kuin olen sinua rakastanut ja sinua rakastan, ei sinun tarvitse Eerik Puken tähden onnettomaksi tulla!"
Hänen paisuneet tunteensa näyttivät melkein tukehuttavan hänet. Hän painoi kiihkeästi toisen kätensä silmilleen ja tarttui toisella Kaarinan käteen.
"Älkää pelätkö hurjaa Eerikiä", lisäsi hän sitten, "hän ei ole tottunut tahtoansa hillitsemään… Palaa vapaana isäsi luokse Kaarina, minä en sinua seuraa, muistoani vaan sinun enää tarvitsee pelätä!"
Sitten hän syöksyi huoneesta ulos, ja moniaan silmänräpäyksen perästä ilmoitti hevosten kavioin kopse hänen lähteneen miehineen. Samassa ratsasti muuan yksinäinen ratsastaja esiin metsänrannasta. Hän oli huomannut ritarin syöksyvän tuvasta ulos, silloin hän pidätti hevostaan ja katseli tarkasti ritaria. Tuuli oli kääntynyt pohjoiseen ja ajanut lumipilvet pois, joten ilma oli selvinnyt ja kirkastunut. Oli myöskin alkanut pakastaa; näytti tulevan hyvin kylmä yö.
Ratsumies oli nähtävästi tuntenut Eerik Puken miehineen. Kun nämä katosivat pohjoiseen, ratsasti hän tuvalle, hyppäsi ratsultaan ja astui sisään. Siellä oli jo hämärä, ja tuvan emäntä laitteli tulta takkaan hänen tullessaan. Tulen valossa näki hän tuvan perällä erään henkilön polvillaan nähtävästi niin rukoukseen vaipuneena, ettei huomannut vähääkään, mitä ympärillään tapahtui.
"Jumalan rauha, muori!" sanoi tulija, "kuinka täällä jaksetaan, mitä kiireistä asiaa sillä ritarilla oli, joka vastikään lähti täältä?"
"Jumala siunatkoon teitäkin", vastasi vaimo, "sen mahtaa ritari itse tietää parhaiten!"
Sitten hän kertoi päivän tapahtumat, ja miten herra Eerik Puke oli pelastanut Jösse-voudin tyttären ja miten hän oli tuonut hänet tupaan. Mutta hän (emäntä) ja muu talonväki olivat olleet poissa koko iltapäivän, eivätkä senvuoksi olleet kuulleet, mitä neito ja Eerik-herra olivat keskenään puhuneet.
"Jumala olkoon tytön sielulle armollinen", lisäsi hän, "mutta kun ritari nyt on poissa, niin luulen, että hänet vielä löydetään piilostaan."