Jost-ritari jäi herra Niilo Steeninpojan vieraaksi linnaan, jossa aikoi odottaa kevään tuloa ja Lybeckiin menevää laivaa. Eikä monta päivää kulunutkaan, niin marski tuli ratsastain, seurassaan itse arkkipiispa ja piispa Tuomas sekä maallisten neuvosherrain mukana herra Krister ja hänen poikansa Kaarlo. Ja valtakunnan neuvostolta tuli herra Niilolle kirje, jossa häntä vaadittiin lähtemään marskin luo, sillä heidän riitansa oli hyvällä sovittava.
"Minä pysyn, missä olen, jollei marski halua tulla tänne, on se minulle yhdentekevää!" vastasi ylpeä Niilo-ritari.
Arkkipiispakin tuli linnan edustalle, ja herra Niilo meni häntä vastaan, mutta ei kauvemmaksi kuin vipusillalle, ja hänen takanaan oli kolmekymmentä välkkyviin haarniskoihin puettua miestä, ja korkea kirkonmies sai saman vastauksen kuin marskin sananviejä. Seuraukseksi tuli tietysti Stegeborgin piiritys.
"Sukulaiseni on näkevä ja havaitseva", sanoi Niilo-herra vieraalleen tullessaan takaisin linnaan, "ylväs sukulaiseni on näkevä, että tässä onkin jäykkä poika vastassa."
Pari päivää siitä kuin linnaa oli alettu sotaväellä saartaa, kerrotaan marskin pitäneen herrain kanssa kokouksen Skällvikin lukkarintuvassa. Siellä hän oli neuvotellut heidän kanssaan, mitä Stegeborgille oli nyt tehtävä, mutta kun he antoivat karttelevia vastauksia, niin oli hän kiivaasti antanut Herman Bermanille käskyn asettua miehineen linnan eteläpuolelle, ja herra Kaarlo Kristerinpojan oli hän käskenyt viedä erästä toista väenosastoa pohjoispuolta vastaan. Mutta Kaarlo-herra oli vastannut enempää miettimättä: "Ennenkuin sen teen, jätän Ringstaholman teidän käsiinne!" Marski oli suuttunut, mutta oli ottanut linnan vastaan ja antanut sen herra Erengisle Niilonpojalle, ja tämä oli nyt hyökkäämässä pohjoispuolelta. Mutta drotsi oli poikineen lähtenyt Nyköpingiin matkustaakseen sieltä Suomeen, Viipuriin, joka oli nyt hänen ainoana läänityksenään.
Ja Stegeborgia saartava piiri tuli yhä tiukemmaksi. Herra Niilo tunsi täydellisesti marskin väen johtajain voiman, valppauden ja sotakelpoisuuden. Sekä Herman Bermanin että Erengisle Niilonpojan tunsi hän niiltä ajoilta asti, jolloin hän itse johti heidän kanssaan Engelbrektin talonpoikaisjoukkoa, tämän kulkiessa viimeistä voittokulkuaan ympäri valtakunnan, ja yhä synkemmäksi kävi hänen katseensa, yhä harvasanaisemmaksi hänen puheensa. Hän rupesi huomaamaan, ettei mitään mahtanut marskin koko voimaa vastaan. Ne olivat liiaksi hajallaan, jotka olivat yhtä mieltä hänen kanssaan. Liian kaukana olivat toisistaan Stegeborg ja Kalmar sekä Borgholm, jossa viimeksi mainitussa linnassa herra Maunu Gren oli linnanherrana. Niilo Juhonpoika (Oxenstjerna) oli tosin Stäkeholmassa, kova ja hurjaluontoinen mies, jota ei epäilyttäisi, jos niikseen tulisi, ruveta yksiin tuumiin merirosvojen kanssa, joita alkoi taasen ilmestyä Itämerelle. Mutta tämä herra eleli enemmän erillään, eikä hän ollut yhtynyt niihin herroihin, jotka nyt taistelivat marskin kanssa vallasta maassa. Upsalan viekkaan tuomioherran, Jöns Pentinpojan syrjäytyminen vaikutti ehkä jonkunverran sekä häneen, että hänen veljeensä, herra Pentti Juhonpoikaan. Miten olikin, Niilo Steeninpoika ymmärsi selvästi, ettei hän enää mitään mahtaisi niillä hajanaisilla voimilla, joita nyt oli enää jälellä.
Hänen täytyi itse luoda itselleen suurempi voima, ja sitä miettiessään ja harkitessaan välähti hänen mieleensä viimein pulan ratkaisu. Hän rupesi sovinnon hierontaan Herman Bermanin ja Erengisle Niilonpojan kanssa ja saikin heidät suostumaan aselepoon palmusunnuntaihin asti, joka sattui sinä päivänä maaliskuun 29 päivälle. Sen aikana oli Hermanin ja Erengislen hankittava marskilta Niilo-herralle lupa päästä vapaana ja vahingoittumattomana käymään Kaarlon luona. Mutta tuskin oli piiritys tästä syystä keskeytetty, niin Niilo valmistautui jättämään Stegeborgin ja lähtemään Gotlantiin kuninkaan luokse.
Jonkun ajan kuluttua hän saapuikin kuninkaan luo livahdettuaan hädin tuskin marskin miesten ohi Edin kirkolla ja päästyään Stäkeholmin eteläpuolella erääseen laivaan, joka vei hänet Ölantiin, mistä hän sittemmin tuli Gotlantiin. Tänne tuli myöskin Maunu Pentinpoika ja Maunu Gren Borgholmista. Sitten harkittiin, mitä nyt olisi tehtävä, ja lopuksi kuningas nimitti Niilo-herran marskikseen. Kaksisataa miestä sekä laivoja ja rahaa mukanaan palasi Niilo sitten Ruotsiin vapauttamaan valtakuntaa Kaarlo Knuutinpojan hirmuvallasta, ja saattamaan sitä Kuningas Eerikin käsiin.
Komulla ja metelillä saapui uusi marski Itägöötanmaalle. ja hänen joukkojensa edellä kuljetettiin Dannebrogia [Dannebrog on Tanskan lippu], mikä oli pahana silmätikkuna ruotsalaisille. Herman Bermanin, joka oli pienen joukon kanssa Söderköpingissä, täytyi vetäytyä sieltä Ringstaholmiin päin, ja Niilo-herra lähetti Itägöötanmaan seurakuntiin kuninkaan avoimen kirjeen marski Kaarlon viralta panosta ja omasta nimityksestään marskiksi ja liitti niihin vielä valituskirjoituksia vanhasta marskista, mitkä sitten luettiin kansalle kirkkojen saarnastuoleista. Itse pysähtyi hän Söderköpingiin miestensä samotessa mailla murhaten ja polttaen aina Vadstenan seuduille asti. Ketään ei säästetty, naisia häväistiin, kirkkoja ja luostaria ryöstettiin, ja veripunainen Dannebrog liehui kuin kirous joukkojen edellä, joiden piti valloittaa Ruotsin valtakunta takaisin kuningas Eerikille.
Mutta nyt tuli Herman Berman joukkoineen takaisin Söderköpingiin, ja Kaarlo-herran kerrottiin itsensä olevan meritietä matkalla Nyköpingiin muassaan mahtava sotajoukko, jolla hän aikoi perinpohjin masentaa vihollisensa, mutta kuninkaita ja muita herroja ei vaan kuulunut. Niilo-herra joutui peräti vaikeaan asemaan. Itsellään oli hänellä vaan muutamia miehiä saatavilla, ja varsin mahdotonta oli odottaa sitä väkeä, joka oleskeli maakunnan länsiosassa Vadstenan seuduilla. Hän päätti silloin äkkiä lähteä Stegeborgiin. Tämä ei kuitenkaan ollut muuta kuin toisesta vaarasta toiseen antautumista. Herman Bermanin joukot alkoivat taasen ympäröidä linnaa, ja eräänä kauniina päivänä kerrottiin, että tornin huipulta näkyi marskin laivasto, joka purjehti lahteen.